Ezkimo: Muteniaatikot

Northgrind Music/ Playground Music

”Maki ei oo beesis”, toteaa Ezkimo alias Agentti Sumo kolmannen albuminsa Muteniaatikot saatteessa ja tiivistää samalla että kyseessä ei ole nykytrendin mukainen pop-sävytteinen ”hiphop”-platta vaan levyllinen nimenomaan tekijöiden mielestä hyvää musiikkia. Veljensä Juan Muteniaticin kanssa tekemällä levyllä Ezkimo saa vieraita niin suomi-hiphopin kärjestä (Asa, Mariska ja Joniveli DJ:nä) kuin ulkomailta (Chris Lee Norjasta ja Black Wall Street Europen CEO Big J Itävallasta). Hyvin rullaava ja jälleen useammalla oivaltavalla koukku-rallilla varustettu albumi kuulostaa silti edelleen vahvasti Ezkimolta eikä juuri muilta. Vaikka juuret ovat Lapissa, niin Ezkimo ei rakenna juttuaan niiden varaan – vaikka Tulenkantajien kaltainen Rollo-läppä olikin suomiräpin sarjassa mainio persoonamauste, niin Ezkimo ei tarvitse mitään murre-juttuja tai tietyn alueen omia sisäpiirin läppiä vaan onnistuu koukuttamaan melkoisen vahvasti ihan perus etelän heebolta kuulostavana urbaanina sanaseppona. Vaikka Guerra Nortea ollaankin…

Menneistä maineteoista siirrytään nykypäivän fiilikseen Suurmestareiden samaan aikaan grooveen ja juhlavaan tahtiin. Älkää siis mussuttako RDN:stä, nyt ollaan E:n levyllä. Tänää ja huomen vakuuttaa paremmin naisääni- lai lai lai lai-sämplellä. Itselleni hymyä nosti vahvasti Mee matalaks, jossa Mikko Mutenia palaa koulunpenkille veikeällä särögroovella ja tiskiaineen ja oreganon takavarikoimisesta saadaan mainio tarina aikaan. Toki tätäkin aihetta on sivuttu räppi-skenessä kerran jos toisenkin mutta kuulustelu-kliseet on tässä listattu osuvasti. Mainioita taustoja saadaan taas kuulla Agentti Sumolla, torvia, funk-nytkettä ja hyvää rullausta ”Mä taas poltan Mikkejä ku tulipalo Disneylandis” siinä missä toinen laulaa poppia pissisbändissä…

Juanin välibreikkien jälkeen mennään Chris Leen kanssa Lähemmäks varsin melankolisesti ja tiukalla säröllä varustetulla kerrolla. Levyn eniten sanailullaan hymyä nostava raita on perus joojoo-äijän näkökulmasta suhteeseen ja siitä pois ajautuva Tottakai, jossa Satu Hamedin esittämä naispuoli kietoo äijiksen helposti sormen ympärille mutta arki paljastuukin kaikeksi muuksi kuin pelkäksi autuudeksi. Ezkimon sanailusta tulee edelleen varsinkin nopeimmissa kohdissa mieleen kipakampi painos Serestä – tosin tiedä sitten kuinka hyvin sikarisedän rooli pukisi Lapin äijää?

Lah tulee puun takaa taas vähintään yhtä tarttuvalla svengillä kuin Agentti Sumo tai Mee matalaks, vaikka spliffi-läppä alkaa olla räpissä yhtä käytetty juttu kuin oujeaailovjuubeibi rockin puolella. Systeemia pohditaan Asan kanssa Vasen kaks-taistelulaululla hiukan liiankin tutun asamasamaisesti, Mariskan kanssa tunnelmoitu Jos on levyn herkistelevin isku teiniraskaus-teemalla. Naisäänien klassis-henkistä melodialallattelua hyödyntävä Rauha meidän kaa antaa Itävallan vieraalle Big J:lle tilaa yhden säkeen verran, muttei oikein irtoa. Päätösraita Kysymys ei vastaa vaan kysyy tumman rullaavalla haikeilulla. Muteniaatikot on sarjassaan hyvä levy ja pitää sisällään myös sellaisia yksittäisiä hersyviä paloja jotka pääsevät Ezkimon menneiden tähtihetkien tasoille. Ihan alusta loppuun levy ei nappaa mukaansa yhtä helpolla, mutta kaiken kaikkiaan Ezkimo on edelleen oman liigansa avauskokoonpanossa.