Janne Laurila: Kultaisia pisteitä

Ranka

Tässä se nyt on. Office Buildingin enkeliääninen ja aina tyylikäs maestro Janne Laurila on antanut pitkin viime vuosia viitteitä siitä että kun tähän asti lähinnä englanninkielisen musiikin parista tuttu laulaja-lauluntekijä pistää suomenkielisen vaihteen päälle niin se OB:stä tuttu melodinen kauneus, koukukkuus ja kuvankauniit sävellykset eivät ole matkalla kadonneet minnekään. Ja miksi olisivatkaan? Vielä kun ensimmäisen kappaleensa mukaan nimetty suomenkielinen soolodebyytti Kultaisia pisteitä onnistuu välttelemään myös kielellistä töksäyttelyä ja/tai kielikuvien pakonomaisuutta, on yksi vuoden kotimaisista albumeista arvion alla.

Office Buildingin haikeassa ja melko rikkaasti instrumentoidussa musiikissa painottui vahvasti folk, joka tälläkin levyllä nousee mm. kyseisen bändin ajoilta peräisin olevalla Tauti ilman hoitoo-heleilyllä. Suoraviivaisemmin rockannut Laurila-yhtye oli taaksepäin katsottaessa aika luonnollinen ”välietappi” matkalla kohti pelkistetympää ja ytimekkäämpää ilmettä, jossa suomenkielinen duuri(!)melankolia kohtaa puhtaasti popahtavan melodisuuden. Duuri ja toivon tunne ovatkin syvemmältä asiaa tonkimalla Kultaisia pisteitä-levyn ehdottomia avainasioita – tässä maassa etenkin kun tuo mollimelankolia on aikalailla kaluttu luu. Janne osaa käyttää samaa haikeaa koskettavuutta ja kaunista kaarta ilman turhaa ”suomalaisen miehen angstia”. Ja se pelkästään olisi kädenpuristuksen arvoinen suoritus.

Koska Janne on molempien bändiensä kohdalla aika pitkälti ollut mies biisien takana, ei ole mikään ihme että soolodebyytiltä löytyy iso pino todella hitikästä suomenkielistä poprockia. Heti heleä avausraita Kultaisia pisteitä koukuttaa vahvasti, rullaten avaran säröisellä kerrollaan ja hienoilla melodioillaan. Haikeampi Esikoinen onnistuu rauhallisesta kaartavuudestaan huolimatta pitämään fiiliksen reippaana ja onkin heti perään toinen napakymppi. Samoin sellainen on myös ensimmäisenä singlenä julkaistu Heili, joka on avausraidan tapaan duurivoittoinen ja menevä, ulottumalla samaan aikaan myös kaihoisaan koskettavuuteen. Suvi Koivun stemmoja ei kuulla paljon, mutta ne ovat silti oivallinen kuorrute.

Sitten käyrä tasaantuu hieman. Kaikki järjestyy yhdistää toimivasti myöhäisillan melankolian tulevaisuus-uskoon joka alleviivataan jo biisin nimessä. Tauti ilman hoitoo tunnelmoi huilulla ja askeltaa seesteisesti. Kipakampi ja kaahaavampi En tarvi yhtään enempää on oivassa paikassa nostamassa levyn menevyysastetta. Toki sekään ei sorru liialliseen hötkyilyyn vaan taittaa poljennon vastapainoksi myös melodiseen liitoon. Silti biisi on ilman muuta levyn vauhdikkaimpia ja rockaavimpia paloja. Sitten on jälleen aika pohdiskella uneliaammin Keräilijän tahdeissa. Kantrahtava akustisuus on mukava soundillinen välipala ennen levyn seuraavan napakympin Etelään -kappaleen hölkkää. Vaaniskelevassa säkeessä paljastuu Jannen kielellinen kepeys lakritsasta kipeäksi menneen vatsan tapaan ja kerrossa koukutetaan hienosti aika arkisella etelänkaipuulla.

Todellisia täyteraitoja tai huteja Kultaisia pisteitä ei pidä sisällään ja siksi sen nimen pystyy ajattelemaan pilkkeellä silmäkulmassa myös eräänlaisena vaatimuksena, jolla on melko hyvät perusteet. Kun vielä haikean heleä Selkään sain nousee levyn vahvaan ykkösketjuun, Ilmaan nojaamaan esittelee keitokseen diskokuulaammat mutta reippaat iskut ja syntikkakoristeet ja Suuri kaupunki rokkaa huohottaen, alkaa värisuora olla valmis. Eikä ykkösketjusta ole muihin mitään todellista kuilua ja kolmosenkin pystyisi luotolla laittamaan ylivoimaan. Niinpä Pitkää viivaa-päätösraidalla kepeine hymyineen ja heleine kantrisävyineen on aika helppo työ paketoida voitto kotiin. Yksi kuluvan vuoden parhaita levyjä.