Nick Cave & The Bad Seeds: Nocturama

Mute

Ennen hän oli se heroiinia vetävä uusgootti, jonka musiikki oli maanista ja sanoituksetkin silkkaa väkivaltaa. Vielä jokunen vuosi sitten tämä nautiskelija haaveili murhaballadissaan murskaavansa duettokumppaninsa Kylie Minoguen pään kivenmurikalla. Nykyään Nick Cave on kuitenkin se mieleltään levollinen romantikko, jonka vähäeleiset kappaleet kertovat vain rakkaudesta ja kaipuusta.

Vaikka Cave onkin sovinnaistunut, ei miehen musiikki ole valjuuntunut pätkääkään. Parin vuoden takainen No More Shall We Part oli pullollaan surullisen kauniita rakkauslauluja, jotka kohosivat parhaimmillaan gospelmaiseen hurmioon. Uusi Nocturama-levy yhdistää tällaisen rauhallisemman tunnelmoinnin uran alkutaipaleen primitiivisyyteen, ja niinpä hartaat rakkauslaulut käyvät käsi kädessä kiihkeämpien rykäisyjen kanssa.

Hittihakuisen kovarockin puolelle uskaltautuva kappale Bring It On ja raastinrautamaisilla kitaroilla panssaroitu Dead Man in My Bed ovat äänekkäintä Cavea vuosiin. Hiki alkaa kuitenkin toden teolla virrata kaiuttimista vasta varttitunnin mittaisen Babe, I'm on Firen aikana. Kaappaleessa Nick luettelee Dylanin Subterranean Homesick Bluesin hengessä nimiä aina Garcia Lorcasta Bill Gatesiin. He kaikki vakuuttavat Nickin olevan tulessa, ja näin on, sillä miehen kiihkeys pysyy helvetillisenä alusta loppuun. Lievä yliampuvuus ja sarkasmi on ollut toistuva sivuelementti Caven musiikissa, ja se tuokin usein niin pyhään tunnelmaan hieman arkipäiväisyyttä.

Avauskappale Wonderful Life ylistää yhdessäoloa kuin ydintuhon keskelle joutunut Louis Armstrong: "We got nothing much to lose / But this wonderful life". Caven punaviinin kyllästämä ääni, Blixa Bargeldin kummitteleva pedal steel -kitara ja Thomas Wydlerin hypnoottinen komppi laskevat kauniin kappaleen jo tavaramerkiksi muodostuneeseen tupakansavuiseen hämyyn. Tippa käy linssiin viimeistään Right Out of Your Handin soidessa, ja se saattaakin olla Nick Caven uran kaunein biisi. Warren Ellisin mestarillisen viulunsoiton ja Conway Savagen hauraan stemmalaulun tukemana kappaleessa on samanlaista antautuvuutta kuin Van Morrisonin parhaissa kappaleissa.

Takahuoneessa viimevuotisella Australian-kiertueella alkunsa saanut Nocturama purkitettiin vain viikossa, ja luomisintoa puhkuva Cave on jo työstämässä seuraavaa albumiaan. Miehen ura elää selvästi renessanssiaan juuri nyt. The Bad Seedsin aiempaa merkittävämpi rooli kappaleiden sovitustyössä on kantanut hedelmää, sillä Caven kirjoittamat kappaleet tuntuvat olevan Nocturamalla eläväisimmillään. The Bad Seeds lienee Cavelle yhtä korvaamaton kuin Crazy Horse Neil Youngille.

Nocturamaa on hämmästyttävä kuunnella, sillä se saa ainakin hetkeksi kaiken ympäröivän tuntumaan vähäpätöiseltä. Levyn päätyttyä ei halua kuunnella muuta kuin hiljaisuutta. Se on hyvän levyn merkki se.