Paanpa: Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä

Luovaja

Lähes kaikille tuntematon Paanpa on yhtä kuin Pasi Palonen, joka laitteineen ja aivoineen on saanut aikaan ainutlaatuista musiikkia. Yhdeksän kappaleen mittaisen albumin otsikko on ohjelmallisuudessaan erittäin kuvaava. Elektronisen popin alueella liikuskellaan, mutta akustinen kitara kulkee myös matkassa. Naivistiset tekstit paneutuvat mekaanisiin rakkaussuhteisiin, robottina olemisen vaikeuteen tai vaikkapa Sokkarin liukuportaiden futuristiseen viehätysvoimaan.

Ihminen ja kone -tematiikka palautuu helposti Kraftwerkiin, jonka vaikutus on kuultavissa. Etenkin Paanpaa ja saksalaisia uranuurtajia yhdistää rauhallinen ja ymmärtävä koneromanttisuus, sekä taipumus minimalismiin. Toisaalta esimerkiksi levyn helmiin kuuluva Avaruushissi muistuttaa aiheensakin puolesta Grandaddyn kulta-aikojen tuotoksia. Verrokit ovat kovia, mutta kova on myös Paanpan sävellysten taso. Ilmavat kuljettelut, oikeanlainen tasalaatuisuus ja vaivattomuus imaisevat äkkiä mukaansa. Hyvänä merkkinä on pidettävä sitäkin, että henkilökohtainen suosikkibiisini tuntuu vaihtuvan jokaisella kuuntelukerralla. Välillä se on Karkkiautomaatti-henkinen Robootti, välillä taas likaisesti nykivä Aina kun mä tuun, mä kuolen pikkaisen. Muitakin vaihtoehtoja löytyy, vaikka loppua kohden levyn ote valitettavasti pääsee hiukan höltymään.

Paanpa on sopivasti vakavissaan. Vaikka teknologiasta ja roboteista lauletaan, ei mahdolliseen scifi-huuruun upota. Hipsterimäinen yltiötiedostavuus ei myöskään tule kysymykseen. Nämä ovat lauluja, joista huokuu välittäminen. Näissä viitsitään ihmetellä asioita. Paanpa on koneen ja sinun ystävä.

Kommenttien keskiarvo:

jani_e kommentoi 19.02.2010:

Pisteet:

Allekirjoitan kyllä melkein jokaisen Antin sanan ja haluaisin vielä lisätä, että semmosesta vanhemmasta koneilusta tulee Kraftwerkin lisäksi paikoin mieleen myös Organ, eli ei tässä ollenkaan hassummissa altaissa uiskennella. Valloittava levy!