Tiny Vipers: Life on Earth

Sub Pop

Ihanan Jesy Fortinon taiteilijanimi Tiny Vipers on sikäli turha, että "Jesy Fortino" on kenties hienoin nimi maailmassa. Se on ainut Tiny Vipersiin liittyvä asia, mikä on turha. Kaikki muu tässä akustisessa, hitaasti avautuvassa ja hankalassa levyssä on paikallaan. Myös se, mitä siitä puuttuu. Life on Earth onkin kuin mustaa ääntä, ääntä, jota ei ole. Sillä on kuusikymmentäviisi minuuttia raukeaa musiikkia, joka upottaa suoraan kotisohvan sisuksiin ja vie johonkin hämärään ja utuiseen paikkaan. Tai sitten sillä on kuusikymmentäviisi minuuttia unettavaa näppäilyä. Tulkinta riippuu mielentilasta, vuorokaudenajasta ja vastaanottimen herkkyydestä.

Akustisella kitaralla soitettu pienieleinen (uusio)folk on useimmiten helposti sulavaa, jopa taustatapetiksi kelpaavaa musiikkia. Fortinokin soittaa kitaraa ja laulaa, mutta valittu muoto on haastava. Perinteisiä kappalerakenteita ei juuri noudateta, useimmiten laulut loppuvat yhtä nopeaan kuin alkavatkin. Ja ne ovat pitkiä, pisimmillään kymmenminuuttisia (levyn keskeisin teos Lofe on Earth). Kärsivällisyyttä koettelee myös instrumentaation yksitoikkoisuus. Kun neljän näppäillyn kappaleen jälkeen Time Takesissä soitetaan suoremmin, tuntuu se vastustamattoman kekseliäältä. Näppäiltyä kitaraa ei juuri koristella kuin Young Godissa pianolla ja parissa muussa kappaleessa jollain, joka kuulostaa hyvin matalalle viritetyltä kitaralta. Fortino laulaa hienosti, mutta matalat osat kuulostavat pakotetuilta.

Life on Earth vaatii herkeämättömän huomion tai vilpittömän uppoutumisen. Se ei tavallisesta poikkeavien kappalerakenteiden, kappaleiden pituuden ja tuotannon eleettömyyden vuoksi ole helppo levy, mutta palkitsee sinnikkään kuulijan. Vaikeinta onkin löytää täydestä kalenterista tunti tyhjää, jotta levyn voisi kuunnella rauhassa keskittyen.