St.Hood: For the Dead

Combat Rock Industry

St.Hoodin kakkosalbumi For the Dead on sen verran jymäkkä tapaus, ettei sitä ihan missä tahansa mielentilassa uskalla kuunnella. Levyssä on nimittäin VOIMAA (koko sana kirjoitettuna isoilla kirjaimilla). Jos hardcoren toisessa laidassa kihisee vimmainen punk-lähtöinen kapinamusiikki, jossa pieni ja isompikaan horjuminen ei haittaa, edustaa St.Hood täsmälleen sitä päinvastaista laitaa. Millintarkkoja mutta siirtolohkareen kokoisia riffejä jyrätään kahden kitaristin voimin, laulaja Sami Halme karjuu minkä kurkku antaa myöten, ja kaiken taustalla pörisevät trash metal -tuplabasarit. Tämä on henkisesti ja fyysisesti vahvojen levy.

For the Dead on ennen kaikkea myös kitaristien levy. Antti Malinen ja Heikki Yli-Sipilä paiskovat sen verran hurjia murikoita kuusikielisillään, että ensialkuun ei kitarariffien alta meinaa hahmottaa muuta. Ex- Down My Throat -mies Malinen on myös tuottanut levyn. Itseoikeutetusti, sillä samalla herralla on ollut kultasormensa pelissä useammankin tuoreemman hardcore-kiekon tuotantopuuhissa. Soundit ovat yhteneväiset levyn sisältämän musiikin kanssa - silkkaa voimaa siis. Eikä näin tyrmäävällä musiikillisella sisällöllä voisi muuta olettaakaan.

St.Hood on genremusiikkia, mikä ei tässä kontekstissa ole tietenkään huono asia. Se on levy hardcore-ihmisiltä hardcore-ihmisille, ja tuskin houkutteleekaan sivullisia pariinsa. Sen paras puoli on sen valtava energialataus. Tämä saattaa välillä aiheuttaa puutumista. Kun jokainen kappale vedetään samalla intensiteetillä - etenkin, kun tempot pysyvät melko samanlaisina - lievää puutumista saattaa esiintyä. Tästäkin huolimatta sen parhaimmat kappaleet, joita tämän tasavahvan levyn tapauksessa on vaikea nimetä, iskevät suoraan palleaan. Ja se tuntuu silloin tällöin aika helkkarin hyvältä.