Solonen: Harmaanaaman kirous

Yellowmic/Monsp

Solosen toisen soololevyn potkiva Tyylillä -avausraita lupaa freesiä menoa, mutta loppujen lopuksi Harmaanaaman kirous ei teemoillaan uutuutta kiillä. Levy solahtaa kivuttomasti Suomi-räpistä tuttuun ”nuoren miehen kasvukertomuksia” -osastoon. Selväksi tulee, että reissussa on ryvetytty ja matkoista opittu.

Jonkin verran poikkeuksellista lienee Solosen nostattama positiivisuus, jota hän on käynyt hakemassa jopa kiven sisältä totaalikieltäytyjänä. Sitä tarvitaankin, koska räppärit ovat nykyään usein synkkiä ”kuin blackmetal-äijät”, kuten Asa heittää vierailubiisissä Teesse. Avaintekijät- ja Narcotic-kokoonpanoista tunnettu Solonen haluaa jakaa itse löytämäänsä voimaa kuulijoille, ja levy tippuu varmasti Solosen kanssa samat painit painineille nuorille miehille.

Solonen vannoo suoraviivaisen räpin nimiin, ja parhaimmillaan hän on, kun biitit tukevat sujuvaa flow´ta. Aksimin biitteihin vedetty Jostain ei tingitä ja idealtaan nätisti maaliin osuva nimikkobiisi Harmaanaaman kirous nousevat tasaiselta levyltä esiin. Koukuttavat biisit kuitenkin puuttuvat, ja muutamat teemat lipsuvat vähän joka väliin. Selvää on, että suomalaisen räpin (kuten monen muunkin taiteen) tärkeimmät taloudelliset tukijat Suomessa ovat lähinnä Kela ja sossu.

Levy päättyy räppimiehelle yllättävään yrttiralliin Mekömuka, joka tosin kalpenee suomalaisten reggae-artistien samaa aihetta käsittelevien versioiden rinnalla.