Death With A Dagger: Dark Alleys

Deaf Forever

Helsinkiläisen metalpunk-yhtyeen debyytti esittelee reilun puolen tunnin matkallaan kasari-hevin tiukasta riffistä ja ironmaidenmäisesti vauhdikkaasti laukkaavasta melodiasta punk-soraiseen lauluun ja suoraviivaiseen huutolaulukuorostemmaan yltävää kokonaisuutta, josta kansi antaa vaihteeksi yllättävän hyvän mielikuvan. Siinä tumman hirviömäisesti hehkuva niittipunkkari pakenee kaupungin hävitetyillä kujilla - Eddie meets punk? Dischargen, Saxonin, Anti-Cimexin ja Diamond Headin esikuvikseen mainitseva viisikko on siis lähtenyt yhdistelemään hardcorehtavaa punk-taustaansa hevimpään ilmeeseen.

Dark Alleysin luulisi löytävän ystäviä niin heviheeboista kuin punk-kulmiltakin. Heti avausraita Lost In The Dark onnistuu nimittäin ihan toimivasti poimimaan hyviä elementtejä molemmista puolista ja yhdistämään niistä hyvin rullaavaa mätkettä. Samoin War nousee esiin jykevällä askeleellaan ja ytimekkäällä this means war-kerrollaan. Still Burning menee raskaamman punkin maailmoista vaikkakin hevi-tilutteluun yltyykin. Vaaniskellen ja leijuen alkava Heaven And Hell iskee viimein lähtiessään sen verran jykevät jalansijat että vain ne kipinäsuihkut puuttuu.

Kaava on siis ihan toimiva ja sitä varioidaankin jonkun verran. Silti jossain kohtaa alkaa tulla sellainen tunne että DWAD auraa ehkä hiukan liikaakin sitä samaa kieltämättä kelvollisesti jauhavaa mättökaavaa. Toisaalta debyytillä on hyväkin ottaa vain ne muutamat puolet pääasiassa esiin ja keskittyä luomaan niillä omaa juttuaan. Onneksi DWADin jäbillä on myös kelvollisesti koukkuja ja mieleenjääviä hokemia, sillä ilman niitä Dark Alleysin kotikuunteleminen voisi olla todella raskasta puuhaa. Spacetrain laukka lähtee nimensä mukaisesti puksuttamaan ihan avaruuteen asti ja onkin ihan toimiva instrumentaalisempi loppurevittely kelpo ensi-albumille.