Julkaistu: 04.02.2003
Arvostelija: Mikko T Virtanen
iMusic
"I'm on a landslide / Maybe I'll take you down for a ride". Näin
riimitellen Johnny Marr vokottelee pahaa aavistamatonta kuulijaa
lähemmäs ja melkoisen tuhon keskelle tämän hinaakin. Tarkkaavaisimmat
huomasivat onnekseen varoitusmerkit jo levyn kannesta: Tiukkaan
nahkatakkiin sonnustautunut ukkoutuva rocktähti käy hölmistyneenä
silmäpeliä kameran kanssa. Kaikki ei nyt voi olla kohdallaan.
Kauan sitten 80-luvulla The Smithsin nokkelana säveltäjänä ja
tyylitietoisena kitaristina tunnetuksi tullut Marr päätyi yhtyeen
hajottua Englannin pop-piirien kysytyimmäksi palkkasoturiksi. Mies
lainasi taitojaan muun muassa The Then, Kirsty McCollin, Pet Shop
Boysin ja Billy Braggin levyille. 90-luvulla New Orderin Bernard
Sumnerin kanssa tehdyt Electronic-levyt olivat oivaa syntikkapopia,
ja toissavuotinen kiertue Neil Finnin kanssa lupasi hyvää. Tämän
kaiken valossa on mahdotonta käsittää, miten Marrin ensimmäinen
soololevy voi olla näin tökerö hutaisu.
Boomslang-levyn jäykkä ja väsynyt brittipop koettelee keskittymiskykyä
samalla tavoin kuin nykypäivän Oasis. Haukotusten lomassa
mieleen hiipivät edesmenneen Riden puuduttavimmat kitaravallit
ja toisluokkainen The Jesus & Mary Chain. Rautakangen nielleen
Ilkka Lipsasen oloinen Marr kaihoaa takaisin 80-luvun Manchester-
soinnin pariin, mutta kunnianhimo ei ole riittänyt työstämään levyn
kappaleita krapulaista tapailua pidemmälle.
Vain kappale Down on The Corner antaa levylle hieman valoa ja energiaa.
Se tuo nykivän melodiansa puolesta mieleen Neil Finnin Split Enz -kauden tarttuvan hörhöpopin. Instrumentaali Headlands on siitä mahtava, ettei tarvitse kuunnella Marrin laimeaa lauluääntä. Itämaisesti sävytetty You Are The Magic on samalla lailla hirnahduttava kuin Oasisin pöhökauden kaljat rinnuksille kaatanut Who Feels Love?.
Levyn yhdentoista kappaleen erottaminen muutoin kuin järjestysluvun
perusteella on haastavaa - kuin nuuhkisi ostomielessä pitkää
hyllyllistä halpoja deodorantteja. Johnny Marr unohti kuunnella
levynsä läpi - muutoin albumilta löytyisi edes vähän rakennetta
ja muotoa. Nyt se vain on, niin kuin nurkkiin kertynyt pöly.
Laulajana ja sanoittajana Marr on nähnyt tarpeelliseksi vain
heilutella huuliaan. Kappaleet kuten Caught Up, Something to Shout
ja Need It kylpevät mitättömyydessä. Viimeksi mainitussa herra
veistelee mattinykäsmäisesti: "Too bad if you don't see it / Whatever,
if you know what I mean / Come on, yeah I'm on it".
The Smithsin kultakaudesta on kulunut selvästi paljon aikaa, sillä
Boomslang-Johnnya on vaikea tunnistaa samaksi mestariksi, jonka
kynästä ovat peräisin kaikki ne The Queen Is Dead -albumin
mykistävän komeat biisit.
Kommenttien keskiarvo:
