Huojuva lato: Kesäheinää (EP)

Levyasema Lempi

Utuista ja leppoisaa suomenkielistä rehellisesti kantria musiikkia kuulee aika harvoin. Kantrahtavia elementtejä toki käyttää monikin artisti ja siinä missä kantri on Yhdysvalloissa se kansan syvien rivien omin juttu on sen Suomessa pikemminkin korvannut iskelmähumppa tangoineen ja valsseineen. Tokihan täälläkin on sitten ihan haitarilla, mandoliinilla ja muilla vastaavilla koristeltua hillybillyä on tehty, mutta tarjonta ei ole kovin laaja. Niinpä Suonna Konosen johtama Huojuva lato on iskenyt hyvään saumaan.

Tällä viiden kappaleen lyhärillään yhtye onnistuu hyvin sekä kunnioittamaan Amerikan sydänmaiden kantriperinnettä että luomaan siitä sopivasti omannäköisensä ja kuuloisensa suomenkielisen version. Yhtyeen soundi on kiireetön ja leppoisa, Konosen laulu on mukavan rehellisen kirkasta, sillä lailla Gösta Sundqvistin hengessä suomalaista. Yawnmovers-yhtyeen Taija Maatiala tuo lauluihin vielä mukavan vastapainon. Ilkka Vartiaisen pedal steel ja dobro tuovat mukavan utuisen mausteen soundiin.

Entäs se biisikynä sitten? No, huuliharpulla heleilevä, melankolisen leppoisa Sydänkesän vihreät niityt makoilee riippumatossa tuulettomana heinäkuun hellepäivänä vailla huolen häivää. Laiturin alla jatkaa autereisesti hymyillen harmonikalla ja mandoliinilla koristeltuna hiukan menevämmin ja kohtuullisen tarttuvana letkeilynä. Nimensä mukaisesti pienieleistä valssiaskelta tarjoileva Pieni valssi haikeilee huuliharpulla raukeasti, Elokuun viimeiset päivät hölkkää hiukan rockimmalla ja melkoisen kuulaalla askeleella lähes reippaasti. Ja pitäähän sitä koittaa taas piristyä kun kesäkin alkaa olla lopuillaan. Päätösraita Nuotio sammuu Ristimäessä on taas enemmän kantrahtavaa folkpoppia, mutta sopii tummahkona pohdiskeluna hyvin kokonaisuuteen. Todellisia hittejä Huojuva lato ei ehkä vielä tässä kohtaa tarjoile, mutta kokonaisuus on siltikin erittäin miellyttävä, harmoninen ja nostaa hymyä suupieliin.