The Lemonheads: Varshons

Bad Taste

Cover-levyistä ja biiseistä on varmasti sanottu kaikki. Omaan makuuni ne voivat toimia vain, jos esittäjä tuo alkuperäiseen biisiin jotain omaansa tai kun biisi pääsee täyteen loistoonsa, jos ei se siihen alkuperäisen esittäjän vajavuuksien takia ei ole kyennyt. Liian usein lainat ovat vain kunnianosoituksia, ilman että niillä on mitään lisättävää alkuperäiseen.

Ei ole outoa, että Evan Dando julkaisee levyllisen lainakappaleita, ovathan coverit olleet osa The Lemonheadsin repertuaaria pitkään. Dando on nykyisin yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen, enkä näe syytä miksi muita jäseniä tarvitsisi mainita. Varshonsista puhuttaessa täytyy kuitenkin puhua Dandon ja Butthole Surfers -mies Gibby Haynesin yhteisestä levystä. Haynes soittaa levyllä ja hän on myös tuottanut sen. Ennen kaikkea hän on kuitenkin tutustuttanut Dandon useaan Varshonsin biisin alkuperäiseen esittäjään.

Varshonsin valinnat toimivat parhaiten, kun ne saadaan kuulostamaan The Lemonheadsilta. Tässä onnistutaan ajoittain hyvin. Kantrihtava versio Wiren Fragilesta on mainio, eikä sitä heikennä sen yhteislaulumaisuus. GG Allinin Layin´ Up With Linda muuttuu tumman tyylikkääksi murhaballadiksi, jossa kuuluu kaikuja Nick Cavesta ja Jason Piercestä. Levyn kohokohdaksi nousee Christina Aguileran tutuksi tekemän Beautifulin synkeä versio, jonka tekstin esittäminen tuntuu sopivan paremmin Dandolle kuin kenellekään muulle niistä lukuisista artisteista, jotka tätä Linda Perryn biisiä ovat tällä vuosituhannella esittäneet.

Tunnetumpien artistien (mm. Leonard Cohen, Gram Parsons, Townes Van Zandt) biisien lisäksi Varshonsilla on biisejä vähän vähemmän tunnetuilta esittäjiltä. Ne toimivat hyvin siinä mielessä, että ne toivottavasti saavat kuulijan tutustumaan näihin helmiin. Vuonna 1968 julkaistu Dandelion Seeds ei kuitenkaan siirry nykyaikaan. Dando-Lemonheadsin tulkinta on melkein yksi yhteen Julyn alkuperäisen kanssa, eikä lopputulos kuulosta kummaltakaan yhtyeeltä saati sitten kovin erityiseltä. Dirty Robot, alunperin Arling & Cameronin elektropala, jää sekin alkuperäisen taakse samankaltaisuutensa takia, vaikka Kate Moss vokaalit hoitaakin. Toisaalla vieraileva Liv Tyler onnistuu paremmin osuudestaan Cohenin Hey, That´s No Way To Say Goodbyella.

Varshons lepää muutaman erittäin hienon versioinnin varassa ja on suuri houkutus väittää, että puolellakin mitalla tästä sinänsä lyhyestä (33 minuuttia) levystä olisi selvitty. The Lemonheadsin vuonna 2006 tapahtuneen toisen tulemisen toinen levy on monessa mielessä kuten sen monet aiemmat levyt: helmiä, mutta liian paljon liian tasapaksua.