Viima: Kahden kuun sirpit

Viima

Progressiivisen rockin kaiut ovat viimeisen vuosikymmenen ajan kuuluneet erityisesti vaihtoehtorockin ja kokeilevamman metallin puolella. Siksipä turkulaisen Viima-yhtyeen sympaattisen 1970-lukulaisesti soundaava, luonnonläheisellä folkilla ja sinfonisella progella maustettu pitkäsoitto Kahden kuun sirpit on kuin paluu genren alkuperäisille lähteille.

Vuonna 2006 ilmestyneen Ajatuksia maailman laidalta -debyyttilevyn jälkeen Viima koki kokoonpanovaihdoksen, jonka myötä laulusolistiksi vaihtui sopraanosaksofonia ja huilua albumilla soittava Hannu Hiltula. Uuden levyn sävellykset ovat paitsi Hiltulan, myös rumpali Mikko Väärälän sekä kitaristi Mikko Uusi-Oukarin käsialaa. Tuore vokalisti ja uudistunut sointi on tehnyt hyvää pitkään yhdessä soittaneelle ydinryhmälle.

Viima nojaa vahvasti menneeseen, mutta tekee sen tervetulleen taidokkaasti. Analogiset syntetisaattorit ja hammond-urut sekä jousikvartetin ja luonnonäänien käyttö tekevät albumin äänimaailmasta kiehtovan ajattoman. Avarasointisen albumin kappaleista Autio pelto hurmaa paitsi runoilija Uuno Kailaan alkuperäistekstillä myös Hiltulan upeilla huiluosuuksilla. Aaro Hellaakosken runoon sävelletty Unohtunut on Kimmo Lähteenmäen maalailevien koskettimien sekä Uusi-Oukarin ulvovan sähkökitaratyöskentelyn taidonnäyte. Anssi Tikanmäen tuotantoa muistuttavalla instrumentaaliraidalla Sukellus kuuluvat yhtyeen vahvat vaikutteet kansanmusiikin puolelta. Levyn massiivinen nimikappale yhdistää tekstissään Turun kaupungin historiaa ja elämän kuvailua kaupungissa ja saaristossa.

Kiistatta teknisesti taidokas Viima näyttäytyy parhaimmillaan erilaisten tunnelmien luojana, mutta heikoimmilla hetkillään yhtyeen tehokkuutta riistävät vokalisti Hiltulan riipivän yksiulotteinen laulu ja tahattoman komiikan puolelle hetkittäin horjahtava yltiöeeppisyys.