Andreas Kisser: Hubris I & II

Voi el�m�n kev�t. Musiikkikriitikot saavat usein aiheesta kuraa niskaansa, koska eiv�t jaksa kuunnella arvosteltavia levyj� kunnolla, tai eiv�t ole pysyneet konserteissa hereill�. Onko kenellek��n tullut mieleen, ett� nuivailuun saattaa joskus olla aihettakin? Tottakai artistin ty�t� ja panosta pit�� yritt�� kunnioittaa, ja siksi esimerkiksi Andreas Kisserin Hubris I & II:lle ei voi antaa arvosanaksi nollaa tai yl�salaisin k��nnetty� risti�. Tupla-albumi totaalista kidutusta on kuitenkin tosiasia, eik� se muutu kauniista sanoista miksik��n.

Siin� miss� Beneath The Remains aiheutti suomalais�ideille kalsaripyykki� hurjailullaan, Hubris on kuin Veikko Huovisen rukiinen kyynel itse. Kahteen osaan jaettu j�ttil�inen on periaatteessa puoliksi akustinen (paitsi ettei kyll�k��n ole, molemmilla puoliskoilla on kaikkea sekaisin), sek� vuorostaan puoliksi perinteisell� s�hk�istetyll� soundilla soitettu. Musiikki on poukkoilevaa, sekavaa ja ilmeisen �taiteellista� sekasotkua, josta ei erotu ainuttakaan biisi�. Kisser osaa tietenkin yh� soittaa kitaraansa, ja kauniita melodiap�tki� ja harmonioita on siell� t��ll� useinkin. Mutta niin on Francis Goyallakin, ei Hubris ole n�ist� satunnaisista langoistaan huolimatta muuta kuin kasa kauhtunutta kangasta, virttynyt pipo, joka meni muodista Jamiroquain mukana. Jollain tavalla siedett�v�t hetket ovat lis�ksi keskittyneet j�lkimm�iselle puoliskolle, jolloin hirveit� laulumelodioita ei juuri ole mukana. Ihminen on kavunnut Mount Everestille, k�ynyt Etel�navalla ja laskeutunut Kuuhun jo 60-luvulla. Andreas Kisserin loputtoman pitk�n ja tappavan tyls�n Hubris I & II:n kuunteleminen putkeen l�pi olisi n�ihin verrattava saavutus.

Olen pahoillani, ettei t�st� kirjoituksesta tullut romaania, eik� positiivisia sanoja oikein l�ytynyt. Kun hirve� levy tulee vastaan, on siit� oltava oikeus kertoa rehellinen mielipide ilman halua p�temiseen. Kun julkaisun tekee artisti � viel�p� suuresti kunnioittamani sellainen � kuten Andreas Kisser, on helppo sortua ylioptimismiin ja toivoa, ett� ehk� mies olisi sittenkin keskittynyt totaalikammottavien Sepultura-levyjens� j�lkeen j�lleen musiikkiin. Vertailen Kisserin tuotantoa Sepulturaan, koska muuta ei ole. Sepultura on my�s ainoa syy t�m�n levyn ilmestymiseen, miss��n nimess� t�ll�ista kr��s�� ei olisi muuten julkaissut kukaan.