Ajattara: Noitumaa

Spikefarm

Ajattaran rouhea synkistely on viiden albumin verran tylyttänyt päällekäyvästi. Kuudennella kokopitkällä tunnelmaa on pyritty korostamaan entisestään ottamalla piuhat irti. Tämä onnistuu vaivattomasti eikä askel akustisuuteen kuulosta millään muotoa oudolta. Kitarat veivaavat riffejä matalalta ilman säröäkin ja Pasi "Ruoja" Koskisen ärjyntä on sitä samaa mitä aiemminkin. Uusina elementteinä mukana on muun muassa munniharppua, selloa ja polkuharmonia.

Levyä kuunnellessa tulee väistämättä sellainen tunne ettei se missään vaiheessa oikein lähde kunnolla lentoon. Ideat ovat hyviä ja toteutukset kelvollisia, mutta silti se viimeinen jokin uupuu. Pelkkä akustisuus itsessään ei ole tarpeeksi kiehtova kantamaan koko pakettia alusta loppuun. Omalta kohdalta voin sanoa, että särön ja akustisuuden sekoitus sopivassa suhteessa olisi toiminut paremmin. Toivottavasti näin tapahtuu jatkossa, sillä kyllä sitä tuhtia särökitaravallia jää tällä kertaa hieman kaipaamaan.