Armageddon Clock: >Past>Present>Future

Winter

Kello tikittää ja Tuomiopäivä lähestyy… Maailmanlopun lähestymistä maalaileva ja tiukan ärjyvällä hoocee-paahdolla kaahaava Kangasalan-lähtöinen nelikko on ehtinyt toimia jo reilun kymmenen vuotta ja eteenpäin on luonnollisesti menty. Maailmaa ei ehkä ole ihan kokonaan vielä valloitettu, mutta esimerkiksi Saksaa ja Baltiaa on kierretty useampaan otteeseen. Hämeenlinnalaisen Winter Recordsin kautta julkaistava >Past>Present>Future on ymmärtääkseni yhtyeen kolmas pitkäsoitto, joiden ohella nelikolta on kuultu lukuisa joukko lyhyempiä äänitteitä sekä näitä alkuvuosilta 1996-2006 olevia julkaisuja kokoava kokonaisuus.

Succulent Lifestylen tinkimättömän lanaavasta raskaasta ähkystä mennään The Days Of The Pastin pohdiskelevimpiin säkeisiin asti, keskilinjan ollessa kuitenkin alusta loppuun asti synkkä, jyhkeä ja lähes brutaalin päällekäyvä. Tässä ei neuvotella vaan mätetään turpaan! Pinnan alla piisaa toki myös pohtivaa melodiaa, joka sekin toki on tummasyistä ja ahdistunutta. Ei mitään kevyttä kesämusiikkia siis… Vaikka esimerkiksi The 7th Room Of Gloom leijuu myös pohdiskellen, ei tunnelma kevene missään kohtaa ja rauhallisempi väliosa vain vahvistaa perässä seuraavan purkauksen tylyyttä. Joku Pin Me Down on tässä lajityypissä oikein miellyttävä sävellys rahtusen irtonaisempine säkeineen, mutta pääasiassa mennään ehkä hiukan liiankin puristuksella…

Hardcoreksi AC:n tuoreimman lätyn biisikartta on eräässä mielessä aika harvinainen tapaus. Biisit nimittäin kestävät kolmesta minuutista aina päätösraita Distorting Lensesin lähes kahdeksaan minuuttiin. Ja koska kyseessä on kiivas mutta samalla viipyilevän puristava lanaaminen, ei >Past>Present>Future ole mikään helpoimmin nieltävä kuuntelukokemus. Voi sanoa että yhtye on löytänyt oman latunsa, mutta sitä lykitään sitten ehkä hiukan liian uskollisesti. Maisemat eivät juuri vaihdu eikä varrelta löydy juuri vaihtoehtoisia reittejä tai matkaa maustavia tankkauspisteitä. Omassa lajissaan AC on toki tiukka bändi, mutta sen kummempia ei oikein jää mieleen kuin synkkyys, tiukkuus ja aggressiivinen paine. Mutta jos nämä riittävät ja tinkimätön hardcore miellyttää, kannattaa Armageddon Clockiin ilman muuta tarttua.