Darkness By Oath: Fear Yourself

Baskimaalta kotoisin oleva Darkness By Oath on ehtinyt toisen albumin vaiheeseen. Ainakaan itseäni kakkoslevy Fear Yourself ei vakuuta. Vihaan melodista deathia terminä, mutta Göteborg-skene kuuluu tässä niin selvästi, ettei oikein muutakaan ole tarjolla. Sopivasti Darkness By Oath nousikin tietoisuuteen At The Gates -tribuuttilevyllä. Kulmakarvat nousivat otsalle viimeistään siinä vaiheessa, kun havaitsin Ruotsi-imitaation olevan bändille kotisivujensa perusteella oikein ylpeilyn aihe.

Fear Yourself ei itsessään olisi niin surkea levy, ellei se olisi toistakymmentä vuotta myöhässä. 1990-luvulla inflamesmäisen kähinän ja huudon välillä kimpoileva mössö olisi ollut kova juttu, mutta Darkness By Oathin tapauksessa parempia vaihtoehtoja on tarjolla roppakaupalla. Tästä on aika pitänyt huolen. Suomessa ja Ruotsissa näitä bändejä on tarjolla 11 tusinassa. Kliiniset soundit ovat toki selkeät, mutta jos brutaaliutta on haettu, ei lopputulema varmastikaan ole tyydyttänyt edes bändiä itseään. Inhoan yli kaiken tuplabassarisoundia, joka kuulostaa siltä kuin kuollutta lahnaa läpsytettäisiin viivottimella. Darkness By Oath on juuri tätä, ja sinänsä ihan kelvollisetkin biisit jäävät muovisen soundin taakse piiloon.

Fear Yourself on valitettavasti suurilta osin täytemateriaalia, joka löytänee paikkansa vain vannoutuneimpien melodeath-nörttien levyhyllyistä. Minulle Darkness By Oath on raivostuttava esimerkki deathin mössööntymisestä, pehmentymisestä ja samalla tylsistymisestä. Biisit ovat aidosti ihan yhtä ja samaa, jopa tempo pysyy alusta loppuun jokseenkin samoissa lukemissa (karkeasti ottaen tietysti). Bleeding For My Sins ja New Dawn ovat niin selvästi samasta puusta veistettyjä, että yhtäläisyys naurattaisi, ellei puuduttavuus olisi alkulevyn aikana turruttanut aivoja nollatilaan. Ihan kaikkea suomalaistenkaan ei minusta kannata niellä. Suosittelen vahvoja varauksia, mikäli genre vähänkin kiinnostaa.