Julkaistu: 01.02.2003
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Merceedees
Vuonna 1996, kun Minervan nykyinen laulusolisti, sanoittaja ja keulahahmo Sara Vilander liittyi Porvoolaisen bändin laulusolistiksi, voidaan katsoa alkaneen yhtyeen nykymuodon lasketun historian. Alusta lähtien Saran viettelevän romanttiset sanoitukset ja energisen räävitön esiintyminen sulautui hyvin poikien soittamaan tehorokkiin. Nykyisen kokoonpanon ( Sara; laulu, Jere; rummut, Johannes; basso ja Jukka; kitara + Jesse keikkakitara ) anti on nautinnollista, viettelevästä iskelmällisestä popista Tehosekoitin -henkiseen vauhtirokitukseen. Kuten bändin esittelykirjasessa todetaan, bändin julkaistava esikoispitkäsoitto on linjakkaasti eri suuntiin potkiva. Ja samalla tavalla kuin bändin edellisellä, Desibelinkin luotaamalla Paha uni -eepeellä, on pitkäsoitollekin saatu mukaan video. Niin oikein.
Levyn sisältö on koottu viimeisten vuosien mittaan ja avausraita Matkalla maalaileekin aikalailla samanlaisia tykistökeskityksiä kuin esimerkiksi Paha uni –eepeen aikaan yhtyeeltä kuultiin. Junnaavan viettelevä biisi on jopa aika synkkä ja raivokas. Jo kakkosraita Pikkukissa siirtyy valoisampaan Tehari-henkiseen rokitteluun, Mikko Kangasjärven piano toimii mukavasti taustalla. Siinä, missä Kauko Röyhkän kanssa kirjoitettu rauhallinen Kaksi samanlaista voisi olla vaikkapa Aki Sirkesaloa unisine tunnelmineen, on seuraavana soiva Mystinen mies jälleen groovaavaa Tehari-osastoa todella vievällä kertosäkeellä: mystinen mies, se kertoo mulle tarinoita, joita ei saa kuulla kukaan muu... Kun Jatsityttö syleilee suomalaisen iskelmäperinteen parhaita puolia, Kuva lumessa puolestaan rähisee jälleen rokimmin. Ennakkosinglenäkin julkaistu Kahleet katkaistaan toimii hyvin levyn hittinä, biisi on kuin tehty radioaalloilla pyörimään. Melkein automaattisesti päässäni lähtee soimaan biisin kertosäkeen taustalle klassinen pa-da-da-daa-da-pa-pa-pa-daa-da...Jussi Jeskasen ohjaamasta videosta nousee mieleen vanhat kotimaiset mustavalkoiset mykkäfilmit nykypäivän versiolla muilutuksesta. Toimii.
Oi kaunis Katariina kumartuu Ville Leinosen iskelmäromantiikan puoleen, yksi levyn upeimmista kappaleista. Herkistyy vallan. Vielä leikittelevä Laulu unesta jyräävine kertoineen ja päätösraita Hyvästi, jossa jännitys säilyy hypnoottisella bassolla säkeissä ja kertosäkeessä kauneutta ammennetaan koskettimista ja Anu Matilaisen upeasta viulusta. Ah, tässä on kotimainen levy, jonka minä ostaisin. Maistunee vähän joka makuun.
