Manic Street Preachers: Journal For Plague Lovers

Columbia

Vastaisku oli odotettavissa. Jo edellinen Manics-pitkäsoitto Send Away The Tigers oli askel pelkistetympään suuntaan, mutta nyt bändi on ottanut todellisen harppauksen kohti omaa menneisyyttään. Yksi merkittävä (ja varmasti tämän levyn kohdalla eniten huomiota saanut) seikka on se, että Manics on vihdoin ottanut kauan piilottelemansa Richey-kortin esiin. Tällä viittaan luonnollisesti siihen että Journal For Plague Lovers nojaa yksinomaan kauan sitten kadonneen - ja sittemmin kuolleeksi julistetun - Richey James Edwardsin teksteihin. Se, että Manics otti Richeyn jälkeensä jättämät tekstit käyttöönsä oli kenties odotettavaa, mutta helppona päätöstä ei varmasti voida pitää. Näin tekemällä yhtye asetti itsensä alttiiksi murskaavalle kritiikille, sillä Richeysta on vuosien varrella kasvanut yli-romantisoitu ja myyttinen rock-jumala.

Manics on kuitenkin onnistunut tehtävässään kaikin puolin hyvin. Richeyn angstiset ja eskapistiset, mutta samalla myös satiiriset ja oivaltavat lyriikat ovat saaneet tuekseen raakaa voimaa kauttaaltaan uhkuvia kappaleita. Melodisesti tai koukkujensa puolesta Journal For Plague Loversin kappaleet eivät ole lähellekään Manicsien parhaimmistoa, mutta niiden vahvuudet ovat aivan muualla. Tämä tulee esille selvästi mm. Doors Closing Slowlyssa, joka kuulostaa lähinnä James Dean Bradfield henkilökohtaiselta kunnianosoitukselta kadonneelle ystävälle. Se, että levyn äänittäjäksi valittiin ikuisesti särmikäs Steve Albini, kertoo siitä, että Manicsien lähtökohdat tälle levylle olivat aiemmasta täysin poikkeavat – eikä unohtaa ei sovi sitäkään, että Albinin kädenjälki näkyi myös Richeyn suuresti rakastamalla Nirvanan In Uterolla.

Journal For Plague Loversista on useissa yhteyksissä leivottu puoliväkisin The Holy Biblen kakkososaa. Sitä se ei useistakaan yhtäläisyyksistä huolimatta ole. Journal For Plague Lovers on pikemminkin pitkään odotettu julkinen surutyö ja kunnianosoitus nuorena nukkuneelle runoilijalle, joksi Richey Edwards itsensä loi ja muokkasi. Sen taiteellista sisältöä ei voi tosielämän tapahtumista erottaa ja ehkä juuri tämän vuoksi se maistuu yhtä aikaa niin katkeralta kuin makealtakin.