Leonard Cohen: The Essential Leonard Cohen

Columbia

 Leonard Cohen on laulaja, jota on mahdoton kuunnella kuulokkeiden kautta yösydännä selällään sängyssä unta odotellessa. Miehen persoonallisesti hyrisevästä, matalasta äänestä kun tulee ei vain kylmiä väreitä, vaan myös virtsat housuun ikäänkuin kaupan päälle.  Syyskuun 2001 jälkeen miesparka on myös oletettavasti ollut USA:n kyttäysviranomaisten erityistarkkailussa, ja kaiken varalta Berliinissä olevat Nato-joukot ovat erityisvalmiudessa.  Leonard Cohen on kuitenkin myös yksi heistä, jotka todistavat, että 80-luvussa oli myös jotain hyvää. Aikoinaan zen-luostariin meditoimaan vetäytynyt kanadalainen moderni trubaduuri ei nykyään ole missään tapauksessa muodissa, mikä jo oikeuttaa tämän kokoelmalevyn olemassaoloon. Toisaalta, kun ajatellaan, että Cohenin tuotannosta on aiemminkin julkaistu best of:eja, vertautuvat ne väistämättä liikennekurikampanjoihin. Ihmiset on siitä kummallinen lauma, että jos sitä ei aika ajoin valista ja muistuttele, se unohtaa.

 Kuulun siihen sukupolveen, jolle Cohenin alkupään tuotanto on jäänyt harmillisesti pimentoon. Mutta sitä vastoin 1980-luvun kivikova piisikolmikko Dance Me To The End Of Love (5:50), First We Take Manhattan (5:50) ja Take This Waltz (5:58) iski todella kovaa jopa tällaiselle silloin murrosiän kynnyksellä olevalle klopille. Niissä oli jotain sanoinkuvaamatonta, eteeristä magiikkaa, minkä johdosta viimeksimainittu tulee olemaan häävalssini, jos joskus najmisiin päädyn, muuten jäädään susipariksi prkl.

 No mutta. Kokoelma esittelee Cohenin tuotannon kronologisesti, ja on jännä seurata miehen äänen madaltumista levytysvuosien vieriessä. Ykköslevy esittelee alkupään laulelmallisen osuuden, kakkos-cdltä löytyy se muovivuosikymmenen koneistettu Cohen ja siitä eteenpäin.  Vaikka saundi muuttuu radikaalistikin mitä pitemmälle kokoelmaa selaa, pysyvät Cohenin musiikin ainekset silti mielestäni samoina. Eli pirunmoisen kiireetöntä, hyvin intiimiä, positiivisella tavalla yksinkertaista, duuri-molli-pohjaista, ehkä jopa slaavilaissävytteistä: ei ihme, että Cohenilla on Suomessa hyvin uskollinen, järjestäytynyt faniyhteisö.
 Ihailen Cohenia yli kaiken kahdessa asiassa. Ensinnäkin hän saa yli 3-minuuttiset kappaleet toimimaan lähes yliluonnollisella tavalla. Ajan kulu unohtuu, kun näitä kuuntelee? Ehkä se johtuu rauhoittavasta äänestä, jota on vaikea vihata. Toiseksi kappaleiden sovitukset ovat ainutlaatuisella tavalla rohkeita. Käytännössä 80-luvun Cohen-tuotanto on täynnään muovimaisia konekomppeja ja nykynäkökulmasta korneja Korg-syntikkasaundeja: periaatteessa kaikki campin elementit ovat koossa, mutta silti tämä toimii aivan täysillä, osana leonardcohen-maailmaa. Ja eivätkö syntikkasaundit ole käyttämistä varten, hä? Koneiden ja “oikeiden” soitinten synteesi on Leonard Cohenin musiikissa täydellinen.

 Kaiken kaikkiaan tämä on kaunista musiikkia, jota ei maailmassa ole liikaa. Yllämainittujen lisäksi mainitsen erikseen oikeasti koskettavan, lakonisen folkviisun The Partisan (3:25), runollisen Everybody Knows (5:34):in ja joltiseenkin ajankohtaisen Democracy (7:13):n. Miten voi olla lämpiämättä miehelle, jonka laulussa sanotaan: “Democracy is coming to the USA”?

 Kyllä: jokaista kymmentä korkealta & kovaa laulavaa tusinapavarottia, robbiewilliamsia ja iangillania kohden pitää olla yksi Leonard Cohen. Se tulisi laein ja asetuksin määrätä. Cohen on oman tiensä kulkija, joka yhdistää tarttuvat sävellykset ja sovitukset moniselitteisiin runoihin. Säv.:n, San.:n ja Sov.:n pyhä kolminaisuus toimii, tuloksena on upeaa satsia. Nämä hypnoottiset kappaleet paranevat joka ainoalla kuuntelukerralla.
 Lyriikat olisivat olleet mukava lisä hieman sähelletyn oloiseen kansilärpäkkeeseen. Nyt siihen on vain tyydytty painamaan Cohenin levyjen kansikuvat. Niin, ja jos kakkoslevyn lopusta löytyy peräti neljä kappaletta uusimmalta levyltä Ten New Songs (2001), niin paneehan se ajattelemaan, että onko tässä kyseessä sittenkin aikaansa sidottu tuote?

 Vaan kyllä pikkumiinukset unohtuvat jo siinä vaiheessa, kun kuuntelee niitä totaalisen jumalaisia taustalaulajattaria. Take This Waltzin taustalaulu on maailman hienoin ja liikuttavin, aution saaren taustalaulu!