• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Fear Of Domination: Call of Schizophrenia

Osasto A

Rajamäellä oluenhuuruisissa tunnelmissa kolme vuotta sitten perustettu Fear Of Domination on saavuttanut debyyttipitkäsoiton virstanpylvään. Call of Schizophrenia on kymmenen raidan rautaisannos industrial-metallia, jossa paino on raivokkaalla modernilla metallilla.

Kiire on kova halki kiekon ja etenkin rumpali Jaakko Arteli pitää pikatulellaan yllä sellaista kiirusta, että moista on vaikea käsittää. Silloin tällöin räiskettä buustataan vielä tuplabasareilla, joiden soveltuvuus ympäristöön on tulkinnanvaraista. Industrial-vaikutteet jäävät lähinnä taustasäksätyksiin, joita sujautetaan sinne tänne soiton sekaan. Ongelmaksi muodostuu se, että äänivallit ovat niin massiivisia ja kaikkea on koko ajan niin paljon, etteivät pienet pimputukset juuri erotu seasta. Vokaaleissa luotetaan käheään huutoon, jonka teho alkaa tiukan vauhdin ja jatkuvan toiston takia katoamaan jo ensimmäisellä kuuntelukerralla. Näin saadaan aikaiseksi miltei taukoamatta jatkuva ääniseinämä, josta ei löydy vivahteita, sävyjä eikä yksityiskohtia. Ja jos jotain pientä onkin keksitty pistää mukaan, tasoittaa tasapaksu, puurotuva ja diskanttiin taipuvainen äänimassa pienet välähdykset nopeasti.

Call of Schizophrenian perusteella Fear Of Domination on päässyt studioon liian aikaisin. Bändin oma soundi on yhä kapea, kappalemateriaali suunnattoman epätasaista ja etenkin sovituksissa aita ylitetään toistuvasti sieltä missä se on matalin. Voimassa yritetään päästä Rammsteinin ja Deathstarsin tasolle, mutta tukkoinen äänimöhkäle ei uhku vaaraa vaan ylipuristettua voimattomuutta.

Kommenttien keskiarvo:

SmirnoffVodka kommentoi 25.09.2009:

Pisteet:

Kyllä jos tuohon arvioon minkä mika on kirjoittanut minulla on aivan erilainen näkökulma tästä levystä. Tämä levy oli aivan loistava! siis en vähään aikaan ole kuullut parempaa MÄTTÖÄ ja industrial metallia vähäänaikaan muilta uusilta albumeilta tämän vuoden puolelta(lukuun ottamatta Turmion Kätilöitä). Tätä jaksaa kuunnella biisi toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan ja vain paremmalta kuulostaa niin kuulokkeilla kuin autossa kuunneltuna erottaa aivan selvästi kaiken pikku hilppeen taustalla. Mikalla on vain huonot "vehkeet" tämän kuuntelemiseen :) Mutta en lähde antamaan tälle vielä täysiä pisteitä livenä kuuntelu pitää todeta ensin Metal Orgeilla että erottaako sieltä niitä "pimputuksia" sitten!! Saundi on vain kohdallaan näillä pojilla ja tytöllä minä sanon!

kamilla kommentoi 11.12.2009:

Pisteet:

Samoilla linjoilla mennään desibelin arvostelian kanssa. Levy junttaa sitä metallia joka tuutista, hienoja syntikka yksityiskohtia ei kuule eikiä huomaa ellei rupea oikein oikein tarkasti kuuntelemaan. Laulajan äänestä uupuu monipuolisuus kokonaan ja melkein kuulostaa kovin sössöttävältä englannilta aina harvoin kun sanoista jotain selvää saa, joka ei omaan makuun ole. Hyvää biiseissä on koneet ja syntikat jotka ovat erittäin tyylikkäästi luotu, ehkä hieman liikaa samanlaisiksi mitä kuulee Turmion Kätilöillä. Petrausta ja paljon vielä niin hyvä voi tulla!