Aavikko: Novo Atlantis

Stupido

Aavikon vuonna 1997 ilmestynyt Derek! oli kerrassaan riemastuttava pakkaus lo-fi-estetiikkaa ja nokkelia melodioita. Tavoitellun desibeli.netin klassikkoalbumin statuksenkin ansainneen kiekon jälkeen Aavikon uran seuraaminen on jäänyt itseltäni hieman vähemmälle, joten uuden albumin Novo Atlantiksen myötä asia oli syytä korjata.

Peruslähtökohdat ovat edelleen samat: syntetisaattoreista ja rummuista taiotaan kerrasta päähän tarttuvia melodioita, ja kappaleita voisi kuvailla vähintäänkin elokuvallisiksi. Mutta lavasteet ovat muuttuneet. Jos Derek! oli puolalainen versio blaxploitation-elokuvasta, on Novo Atlantis suuren budjetin filmi avaruuteen suuntautuvasta ristiretkestä. Aavikon sointi on nykyään kaukana Casio-piipityksestä. Esimerkiksi käy albumin päättävä massiivinen eepos Novo Atlantis II, jonka päätös urkuineen ja torvineen nostaa ihokarvat pystyyn.

Novo Atlantis on periaatteessa genressään virheetön albumi, mutta instrumentaalimusiikin ikuinen taustamusiikiksi jäämisen vaara on jälleen läsnä. Itse olen jostain syystä nukahtanut iltapäivän ruuhkabussiin useamman kerran levyä kuunnellessa - sen verran hypnoottisesti koukuttavaa Aavikon retrofuturismi on. Yhtye on edelleen tyylilajinsa ehdoton kärkinimi, ja esimerkiksi yllättävänkin lähellä seikkailevalla Jessellä on vanhemmiltaan rutkasti opittavaa.