Verde: Kärmes

Karkia Mistika

Ektroverden perustajiin kuulunut Mika Rintala jatkaa pseudosfäärien tutkiskelua tällä kolmannella varsinaisella albumillaan. Itsetehtyjen instrumenttien ja nimekkäiden vierailijoiden (mm. Jyrki Laiho ja Sami Kukka) luoma tunnin mittainen omaleimainen kudos haastaa ja tyrmää, ja on vain kuulijasta kiinni onko tyrmäys laadultaan positiivinen vai negatiivinen.

Itse jään jonnekin näiden kahden ääripään väliin, koska samalla kun Kärmes on kiehtova, jää se kovin etäälle. Kollaasimaiset äänikudelmat, pulputtavat ja toisteiset, kierot tai jopa eteeriset äänet liikkuvat leijailevasta psykedeliasta transsimaiseen hypnoosiin. Voimakkaan kokeellinen ote takaa sen, että monesta tämä on epämusiikkia. Tässä kuitenkin piilee eräs sen viehätyksistä: vaikka en aina innostu, haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Levy avaa uusia näköaloja aina kun siihen jaksaa ja viitsii tarttua, enkä siksi ole kovinkaan huolissani siitä, että se vähän etäälle jää.

Vaikka Kärmes ainakin viittellisesti on elektronista musiikkia, voisi sen paikoitellen luokitella häiriintyneeksi folkiksi. Aivan kuten sähkö on luonnon tuote, on Verden ilmaisun perustana vahvasti orgaaninen aines, joka syntyy ihmisistä, käsistä, luonnon äänistä ja niin edespäin. Mm. Faustin, Bitches Brew -kauden Miles Davisin ja Tangerine Dreamin hengenheimolaiseksi saatteessa mainittu Verde kutoo vieraannuttavan mutta lämpimän seitin, johon kietoutuminen vaatii kärsivällisyyttä ja paneutumista.

Kärmes on kosmista käsityötä asianharrastajilta toisille, josta riittää purtavaa pidemmäksi aikaa.