Jud: Sufferboy

Fading Ways

Etsiskellessäni tietoa itselleni täysin tuntemattomasta yhtyeestä, en juurikaan löytänyt etsimääni, mutta kuitenkin arvion, jossa kehuttiin Judin yltävän tällä viidennellä pitkäsoitollaan vihdoin tasolle, jossa yhtye näyttää kaiken minkä se osaa. Kuin vakuudeksi tälle löysin videon, jossa trion nokkamies David Judson Clemmons kertoo Sufferboyn olevan yhtyeen paras albumi.

Niinpä niin. Berliinissä vaikuttava ainakin suureksi osaksi amerikkalainen yhtye todella esittelee taitojaan. Ei tosin kovin laajalla skaalalla, mutta niin että useammankin kuuntelukerran jälkeen on vaikea mieltää mikä voisi olla yhtyeen ominta antia. Hahmottomuudesta kärsivä Sufferboy esittelee kuitenkin yhtyeen, jossa on potentiaalia. Jos ohitetaan se, että paikoin melodinen ja paikoin tuhtiin riffittelyyn perustuva, ajoittain rankaksikin luonnehdittava ja useimmiten komeasti rullava rock on genrekonventioidensa kyllästämää tai se, etteivät biisit tai tapa esittää niitä ole kovin omintakeisia, on käsillä erittäin asiallinen rocklevy, joka kumartaa lähinnä 90-luvun vaihtoehtoisiksi luokitelluille amerikkalaisille rock-yhtyeille.

Yhteen suuntaan kumarrus on kuitenkin toiseen pyllistys. Levyn kovimmat paukut on pantu heti alkuun: Bright White Lightin soundit tuntuvat olevan persiillään, bassot äänikuvan etualassa, syvältä mourivat kitarat taustalla, ja hyvä näin. Drained on kiihkeä kuin pikapano, Universal tunnelmallinen ja isolla tunteella varustettu melodisempi ja juuri sen verran rauhallisempi biisi, että se tuo mieleen valtaviin kertosäkeisiin vannovia kitarabändejä. Viitosbiisi osoittaa kuitenkin jo yhtyeen suurimman ongelman: kiihtynyt Clemmons huutaa toistuvasti ”Accelerate!”, mutta mikään kuullussa ei muutu.

Musiikista välittyvän halun ja toteutuksen väliin jää sovittamaton railo, jota ei lähennä The Maggotsin hienosti Jeff Buckleylta kuulostavat kitarat tai Unlessin kasvattelu – Mewin Comforting Soundsin väljähtänyt sukulainen. Tunteella ladattu Sufferboy löytänee kuitenkin kuulijoita sekä raskaan että melodisen rockin ystävistä, koska ei tässä mitään vikaa ole.