Puumaja: Meriselityksiä

Quiet Life

Kauniin melodista ja rauhallisesti kasvatettavaa suomenkielistä kitarapoppia Red House Paintersin hengessä soittava tamperelainen Puumaja julkaisee viimein debyyttilevynsä. Kuten yhtyeen musiikissa, myös toimintavoissa näkyy kaikessa rauhassa eteneminen – Quiet Lifen julkaiseman albumin kanssa ei ole pidetty turhaa hoppua vaan se on tehty sitten kun siihen ollaan oltu valmiita ja homma on kehittynyt kaikin puolin tarpeeksi valmiiksi. Tämä näkyy hyvin myös lopputuloksessa, jota on viilattu ja pohdittu taidokkaasti juuri sopivan verran. Mikko Meriläisen toteavan tasainen laulu pitää yllä sopivasti haurautta, rytmi on eläväisen autereinen ja kitarakoristeltu melodia kaartaa mielikuvitusrikkaasti. Kolmen lauluntekijän, Mikon ja kitaristien Jarno Alhon ja Sami Nissisen yhteinen visio on, useammasta eri ”luojasta” ja Timo Alatalon ja Nuutti Palosen täydentämän viisikon yhteisestä sovituksesta huolimatta (ja myös juuri siitä johtuen), todella yhtenäinen ja nimenomaan Puumaja-bändin kuuloinen.

Toki erilaisiakin kappaleita levyllä, mutta jopa laahaava Ota minusta kuva ja säröjumittavan kipakka Punaiset seinät kuulostavat yhtä lailla saman bändin tuotoksilta. Kertosäehitikkäin Kesä voi mennä pieleen -kappale tulee varmastikin olemaan levyn ensimmäiseksi muistetuin yksittäinen koukutus, mutta materiaali kestää kaiken kaikkiaan melkoisen hyvin kulutusta. Alhon Jarnon luoma biisijärjestys toimii myös oivasti. Mausteita annostellaan juuri teemaan sopivan hillitysti – esimerkiksi Täydellisien kasvojen oboe (Panu Sivonen) ja pehmeä taustalaulu (Minna Sihvonen) saavat toimivasti tilaa sillä että bändin perusinstrumenttejä käytetään huomattavasti karsitummin. Keskitytään siis olennaiseen eikä retostella osaamisella liian täyteen ahdettua soundia. Laulu on keskiössä, muttei mitenkään päällimmäisenä.

Puumajan musiikki soljuu kaikessa rauhassa eteenpäin. Niinpä sen kuunteleminen ja siitä nauttiminen on vaivatonta. Vaikka se ei siis välttämättä haastakaan kuulijaa mitenkään äärimmäiseen tarkkaan keskittyneeseen kuunteluun, on se sillä tavalla mukaansa hypnotisoivaa että musiikki ei muutu yksioikoiseksi, tylsäksi tai puuduttavaksi. Muutamia yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta Puumaja ei ole missään nimessä ns. ”kertsikoukuttava” vaan ennemminkin ”soundikoukuttava” yhtye. Eri elementtien tasapaino on olennainen tekijä halutun tunnelman välityksessä. Livenä se ei aina ole onnistunut, tällä levyllä tavoite on saavutettu hienosti.