Maj Karma: Salama

Megamania

Kuullessani ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa yhtyettä nimeltä Maj Karman Kauniit Kuvat levysoittimeni hajosi. Se tapahtui seuraavasti. Laitoin levyn soittimeen, enkä oikeastaan tiennyt mitä odottaa. Silloinen poikaystäväni oli hehkuttanut vokalistia järjettömän karismaattiseksi puolittaiseksi sekopääksi, jonka lakonisen toteavat lyriikat olivat nerokkainta tällä vuosituhannella. Tottakai minä odotin saavani väittämälle vastinetta.

Ensimmäinen kappale oli mielestäni aivan kamala. Mikään ei ollut kohdallaan. Kitarat sahasivat epämiellyttävästi ja tuo karismaattinen nero kuulosti mielestäni aivan järkyttävältä laulutaidottomalta tärkeilijältä, joka todennäköisesti teeskenteli lauluäänensä korkeuden ja luuli olevansa helvetin fiksu tekemällä typeriä arkihuomautuksia kuvailevan kryptisen lyriikan sijaan. Olin juuri saavuttanut sopivan raivon tilan, kun levysoittimestani kuului raks ja siinä se oli, sen masiinan elämän päätepiste.

Minä kaipaan sitä tunnetta. Tai korjaan, minä kaipaan tunnetta. Työntäessäni nyt vuosia myöhemmin Maj Karman Salaman (toimivaan) levysoittimeeni en tunne yhtään mitään. Kappaleet tarttuvat päähän ainoastaan yllätyksettömyytensä takia ja entisaikojen vittumaiset koukerot tai raameistaan ulos heittäytyvät melodiakuljetukset ovat vain haikea muisto. Suurimmaksi osaksi levy kuulostaa elottoman muoviselta. Meinaan parahtaa itkuun, kun näen YouTubesta nimikkoraidan musiikkivideolla kohdan, jossa Ylppö vaivaantuneena yrittää löytää oikeaa asentoa laulaessaan riviä tunnen itseni esineeksi. On nimittäin aivan kamalaa todeta, että vitsin teho on yhtyeen nykyisellä linjalla täysin nolla, jos se nyt edes on vitsi.

Ajoittain Ylpön sanoituksissa on edelleen sitä riisuttua kauneutta, jota vain hän pystyy noihin ulkoasultaan yksinkertaisiin ja tavallisiin lauseisiin sisällyttämään. Valitettavasti se kaikki kuitenkin hukkuu jonnekin kuunteluystävällisen yllätyksettömyyden sekaan, jossa lyriikatkin helposti lipsahtavat tahattoman pateettisuuden puolelle ja karisma varisee esiintyjistä kuin neulaset kuivuneesta joulukuusesta. Popahtavalla linjalla Ylpön suurta suosiota saavuttaneen sooloalbumin jälkimainingeissa keikkuva Maj Karma tuntuu hukanneen kompassinsa. Yhtye purjehtii ympyrää aluksen miehistön vilkuillessa kukin omalla vuorollaan ainoata pelastusvenettä. Jäädäkö vaiko jättääkö laiva?

Tulen surulliseksi ajatellessani, ettei yhtye enää saa minua niin raivon partaalle kuin silloin, kun levysoittimeni päätti sanoa sopimuksensa irti ennen albumin ensimmäisenkään kappaleen päättymistä. Maj Karman Kauniit Kuvat tappoi levysoittimeni ja siitä hyvästä minä rakastin ja kunnioitin heitä monta pitkää vuotta.

Kommenttien keskiarvo:

MikaR kommentoi 04.05.2009:

Pisteet:

Yllätys oli tosiaan kaikinpuolin mittava, hämmentävä ja erityisen ikävä. Salama ei saa soidessaan kiharaakaan värähtämään ja biisit ovat miltei kautta linjan täyttä tuubaa. Uutukainen jää kirkkaasti jopa Ylpön sooloilun varjoon, puhumattakaan Karman vahvimmista hetkistä.

Koira olisi puolestani saanut syödä toisenkin kovalevyn.

ottok kommentoi 04.05.2009:

Pisteet:

Tuore levy, bändi ja sen aikaisempi tuotanto ovat kaikki yhtäläisen tuntemattomia itselleni, mutta haluaisin vain kommentoida erityisen hyvää arviota. Hieno henkilökohtainen, humoristinen ja taitavasti kirjoitettu teksti. Kiitokset siitä!

Karmacoma kommentoi 31.08.2009:

Pisteet:

Jos pystyy unohtamaan Karman aiemmat saavutukset ja kuuntelemaan levyä pelkästään yksittäisenä teoksena, nousee se muutamien kuuntelujen jälkeen erittäin hienosti poppaavaksi rock-levyksi. Tietysti tästä puuttuu kaikki se vinoutunut särmä ja kummallinen virne joka joskus kauan sitten teki MKKK'sta niin mielenkiintoisen, eikä edeltäjänkään hienosti sovitettua mainstreamimpaa raskasta rockia enää ole kuin muutamaan kappaleeseen saatu rutistettua, mutta uuden aluevaltauksensa Maj Karma tekee hienosti. Jos levylle vain antaa mahdollisuuden eikä ole niin elitisti musiikkinsa suhteen, on käsissä erinomainen ja kevyesti raskaassa ilmassa leijaileva albumi.