Poko

Ville Leinonen, tuo keijukaisista ammentava sydäntenmurskaaja, on monissa haastatteluissa kertonut iskelmäprinssin kuolleen ja yhtyeensä Valumon todellisuudessa puhjenneen kukkaan tuoreen Uuden aamun lauluja –levyn myötä. Tampereelle kotiutuneen Valumon yleisöä on hurmattu aikaisemmin iskelmärokin nousun aallonharjalla hempeitä saturomantisointeja tunnelmoineen Villen kieltämättä melkoisella charmilla ja uskomattoman romanttisella paatoksella. Hitit, kuten bändin nimeä kantaneen debyytin Enkeli ja Tähtityttö sekä toissavuotisen Kimaltavia unelmia -levyn Kultahippuhapsi ja Kristiinojen yö, muiden muassa, ovat pääasiassa sitä kynttilänvalotunnelmointia, jonka tahdeissa suurin osa meistäkin on luotu. Nyt puhutaan rokkaavasta Valumosta ja uutta levyä markkinoidaan melko mittavissa määrin. Kuinka paljon hypetyksestä sitten on turhaa myynninedistämistä? Ja kuinka paljon Valumo todella rokkaa?

Ostaessani kyseisen levyn olin jo melko varma siitä, että todella tulisin pitämään sisällöstä. Pohjalla olleen hyvän tuntuman päälle lisävahvistusta ostopäätökselle toi yksi alkaneen vuoden parhaista keikoista, mitä sain kunnian olla kommentoimassa Tampereen Yo-talolla. Vähistä rahoista päätin siis irroittaa vaadittavan parikymppisen ja pääsin sukeltamaan Uuteen aamuun. Radiohitti Tää on se ilta potkaisee levyn käyntiin täyden kympin edestä. Biisi on melko täydellinen pophitti rokkaavalla juoksutuksella, upean tarttuvalla kertosäkeellä ja vielä hyvin toimivalla, tutun Villemäisellä sanoituksella kaipauksineen ja prinsessoineen. Rokkia siis on ja taisteluun viittaavat sanoituksen osat viestivät tulevasta, synkempää satumaailmaa kuvaavasta Valumosta. Kysymys tässä vaiheessa onkin lähinnä: Kantaako levy yhtä hyvin loppuun asti?

Jo seuraavana jyrähtelevä Armollinen vaihtaa uhkaavampaan tunnelmaan. Ville on käyttänyt kappaleesta Andalusialaisen hevin termiä ja tuollaista espanjalaista marssiaskelta paatosta uhkuva kappale kieltämättä sisältääkin. matkaamme laulujen laaksosta toiseen, ainaiseen taisteluun nääntyneinä. Tähtityttömäisen rauhallisesti jatketaan kauniin unelmoivalla Pimeän sydämeen -slovarilla, kauniin melankolinen Yön viita junnailee jälleen synkeällä, uhkaavalla kitaroinnilla. Tuliset silmät, corridat ja ylpeä flamenco.

Kun matkaa jatkavat muun muassa niinkin upeat kappaleet kuin hempeästä balladista ekstaasiin huipulle asti kohoava Siivet ja kyyneleet, mahtipontinen Kruunun laulu sekä levyn päättävät, junnaava Kristallian portit sekä kaunis pianoballadi Valumo, voi todeta levyn lunastavan hintansa ja ennakko-odotukset vähintäänkin tyylikkäästi. Hypetyksestä osa on tietysti sitä markkinataloutta, mutta Uuden aamun laulujen kohdalla sisällön ja hypen suhde on huomattavasti kohtuullisempi kuin suurimman osan levytulvasta. Ja vaikka rokataankin, on herkkyys ja satumaailmojen vaikuttavuus yhtä lailla läsnä kuin edellisilläkin kokonaisuuksilla. Kauniista piano-osuuksista nousi heti mieleen, että kuinkahan kauan Valumo livenä rokkailee ilman kosketinsoittajaa? Sen verran painava osa tämänkin levyn kappaleista hyötyy pianosta, että eiköhän viides Valumolainen istuudu pianon taakse ennen pitkää...