Julkaistu: 30.04.2009
Arvostelija: Ville Kuitunen
Liverace
Joskus sitä tulee kuunneltua kummallista musiikkia vain sen tähden, ettei kyllästyminen kaikkeen sovinnaiseen pääsisi valloittamaan koko psyykettä. Formaattiradiot, yökerhot, johannatukiaiset, idolsit, kiiltovanteet ja pullovesi – kaikki samaa perkelettä, ihmiskunnan vihollista ja tylsämielisyyttä. Tangokuninkaallisia ei nykyään tunne kukaan, kun takavuosina Arja Koriseva ja Jari Sillanpää olivat (ovat kai yhä) lähes kansallissankareiden asemassa. Tavallaan siinä samassa Heikki Hietamiehen juontamassa iljetyksessä ruumillistui tämä aivan sama tylsyyden ylistyslaulu.
Suomalaiselle kulttuurille tango on yhä jossain määrin pyhä. En tarkoita Seinäjoen Tangomarkkinoita, vaan näitä klassisia, mielellään Olavi Virran laulamia kappaleita kuten Satumaa. Mustavalkoinen Suomi-Filmi ja rahiseva soundtrack ovat osa kansallista identiteettiämme siinä missä sauna ja grillimakkarakin. Kun peilaa Pekka Kuusiston ja Iiro Rantalan uusinta Subterráneo-teosta tätä taustaa vasten, ei voi kuin ihmetellä miten joillakin sitä näkemystä vain piisaa. Levy on kauttaaltaan tangoa, mutta sovituksissa mennään sellaisissa sfääreissä, ettei tällaista ole tehty koskaan ennen. Unohtakaa väsyneet vertailukohdat. Pekka Kuusisto viuluvirtuoosina ja Iiro Rantala huippupianistina tekevät täysin mitä haluavat, eikä siihen ole kenelläkään sanomista. Projekti sai alkunsa Pekka Kuusiston ajatuksesta Tuusulanjärven Kamarimusiikkifestivaalia suunniteltaessa. Aikanaan konserttimuodossa jo esitelty projekti jäi kaivelemaan miesten mieliä, ja levyn tekeminen tuntui välttämättömältä.
Subterráneo on äänitetty Kaapelitehtaalla Facebookista kerätyn elävän yleisön edessä. Siihen nykyaika sitten pitkälti jääkin. Analogisuus ja lo-fi -estetiikka kaikuvat läpi teoksen, tässä tehdään kunniaa modernin jazzin kultakautenakin pidetylle 1950-luvun soundille. Vanhat kielet, länkkärit mieleen tuova nastapiano, yleisön ja artistien huudahdukset (kuunnelkaapa hengästyttävä Adios Muchachos!) ja tunnelman lämminhenkisyys tekevät Subterráneosta erittäin elävän kuuloisen albumin. Sovitukset ovat myös mitäänpelkäämättömiä, West Side Storyn Maria ja Kaj Chydeniuksen Nuoruustango sopivat yhteen mainiosti ja vaivattoman kuuloisesti. Rantala ja Kuusisto leikittelevät vuorotellen solistin ja komppaajan rooleilla rennon luonnollisesti. Kuusiston viulu on orgaaninen ja aito, rosoinen, elävä sekä paikoin jopa riemastuttavan mielipuolinen!
Levyä ei ole putsailtu jälkikäteen lainkaan, eikä nykyajalle tyypillisestä tuotteistamisesta ole jälkeäkään, ellei sellaiseksi lasketa Subterráneosta tehtävää vinyyliversiota. Toisaalta tällaista musiikkia pitääkin kuunnella nimenomaan mustan muovin välityksellä, joten tähänkin pieneen toiveeseen on jo vastattu. Subterráneo antaa toivoa kaikille, jotka rakastavat suomalaisuutta ja sen perinteitä, mutteivät saa kiksejään pelkästä lähes 15 vuotta sitten voitetusta jääkiekkokullasta. Kunnia Rautavaaralle ja Helismaalle, Olavi Virralle sekä M.A. Nummiselle, Pekka Kuusistolle ja Iiro Rantalalle.
Viulisti Pekka Kuusisto ja pianisti Iiro Rantala ovat kumpikin tahollaan mainetta luoneita muusikoita, joiden yhteistyö syttyi Kuusiston aloitteesta Tuusulanjärven Kamarimusiikkifestivaalia mietittäessä. Livenä erinomaisen vastaanoton saanut kaksikko päätti koota voimansa myös levylle – vinyyliä unohtamatta.
(Päivitetty: 30.04.2009)
