Ancient Bear Cult: Sounds From The Past

Kingdom Productions

“Karhukultti” on keskisuomalainen yhtye, joka ammentaa innoituksensa esihistorian ja varhaiskeskiajan äänimaailmasta. Kaikilla yhtyeen käyttämillä soittimilla on satoja vuosia pitkä historia. Ancient Bear Cult on säveltänyt pääosan ohjelmistostaan itse, mukana on jonkin verran myös vanhoja eurooppalaisia kansansävelmiä. Yhtyeen nimi juontaa juurensa Keski-Suomenkin alueella eläneeseen muinaiseen karhukansaan, joka harrasti karhunpalvontakulttia, ja jota on kuvannut mm. roomalainen historioitsija Tacitus (v. 98 jKr.)

Mukana ovat mm. crwth, erhu, jew´s harp sekä hurdy gurdy. Ne eivät ole suinkaan lukion vanhojentansseja, vaan tällä levyllä käytettäviä soittimia. Eli korvat hörölle, taas liikutaan kategoriassa ”Muu musiikki”. Siinä parhaassa. Omanlaisensa instrumentaatiot ovat -vaikka tahtomattaankin- hienoa järjestäytyneisyyttä kaikenmaailman kitaroiden ja pianojen ylivaltaa vastaan. A.B.C. on musiikillinen muistutus maailman monimuotoisuudesta, hieno irtiotto ajasta ja paikasta, 2000-luvun Suomessa.

A.B.C. liikkuu sujuvasti heppoisten “fiilistelyjen” ja halpojen “äänimaisemien” yläpuolella. Kokonaisuudesta kuultaa hallittuus, jossa mitä erilaisimmat soitinyhdistelmät loihtivat hienoja kudoksia. Ne ovat tarvittaessa taustamusiikiksikin soveltuvia, mutta ilman muuta myös kuulokekuuntelun kestäviä. Levy heittää jo ensiraidallaan suoranaisen haasteen niin sanotulle ”tavalliselle ihmiselle”: pääseekö hän kuunaan eroon jäyhän länsimaisista Beatles-mielikuvista kuullessaan sitar-soundeja? Maailman kuuluisimman yhtyeen hiljaisin jäsen on tullut antaneeksi sitarille harmillisen poltinmerkin, josta toivottavasti päästään joskus eroon...

Seuraa arvion rakentava vaihe. A.B.C.:n laulut voidaan kuulemma esittää sekä suomeksi että englanniksi. Levylle esityskieleksi on valittu jälkimmäinen, kansainvälinen. Suomea en oikeastaan kuuntelun lomassa tullut kaivanneksikaan, ja sitä paitsi, sen käyttö olisi rajannut kuulijakunnan paljon pienemmäksi kuin mitä musiikki ansaitsee. Selkeäksi parantamisenvaraksi mainitsisin lyriikoiden ja kielen hallinnan. Teknisessäkin mielessä: olisikohan miksauksessa kannattanut tuoda laulua hieman selkeämmin esille, välillä hukkuu, nääs? No, joka tapauksessa suosittelisin vielä hieman lisäpaneutumista ääntämykseen, mistä todistuskappaleena toimikoon sana ”horse”. Nyt kuulija saa valitettavasti liian usein sen ensivaikutelman, että Heming the Greatin huorat olivat suurimmat kaikista!

Mieleen tuli myös, voisiko tähän musiikkiin varovasti, diskreetisti ja hienovaraisesti pohtia sittenkin jotain kytköstä nykypäivään? Ei tietenkään tarvitsisi olla särökitaroita sun muita alleviivaamisia. Vaan ihan pienenpieniä koukkuja / viitteitä, joihin nykymaailmassa elävä kuulija voisi elämällään tarttua? Kuitenkin: oiva soitinkavalkadi - etten sanoisi: spektaakkeli. Soittimet ovat siitä kivoja, että ne kuolevat harvoin sukupuuttoon. Ancienttii settii, laulettuna ja ilman, silvuplee!