Rhett Miller: The Instigator

Elektra

Teksasista kotoisin oleva Old 97's -yhtyeen laulaja-säveltäjä Rhett Miller on puuhannut soololevylleen nipun yllättävän pirteitä poplauluja. The Instigator -albumin materiaali eroaa selvästi tauolla olevan Old 97'sin helkkyvästä kantrirokista. Samaten virkaveljeensä Ryan Adamsiin Milleriä on vaikea samaistaa, sillä levyltä ei juuri löydy yhtymäkohtia alakuloisen americanan kanssa. Sen sijaan levyltä paistavat läpi 80-luvun taitteen new wave -popin vaikutteet. Mieleen tulevat eritysesti kohotahtisen new waven mestarit Nick Lowe ja Elvis Costello.

Parastaan Millerin levy tarjoaa heti kättelyssä, kun nousuhumalainen Our Love päästetään valloilleen. Levyn tuottaneen Jon Brionin mccartneymaiset stemmat ja kanuunankuulana jyräävä kitara tekevät kappaleesta varsin vastustamatonta punk popia. Kasaripopin viattomuudessa vieraileva This Is What I Do vanhakantaisine efekteineen tempaa salakavalasti mukaansa, ja nokkela Things That Disappear kuulostaa Beatlesin, Velvet Undergroundin ja Blondien omituiselta yhteensulaumalta. Huolestunut rakkauslaulu Come Around palauttaa mieleen Millerin Old 97's -levyjen läpeensä amerikkalaisen rokin, joka sopii huonoihin autostereoihin kuin flanellipaita farkkuihin. Kappale on häpeilemätön pastissin pastissi, mutta jos aie on vilpitön, vanhalla reseptillä saa yhä leivottua likivihreitä herkkuja.

The Instigatorin sanoitukset ovat silkkaa nimien pudottelua, sillä Rhett on klassikkonsa lukenut: Point Shirley viittaa Sylvia Plathiin, Our Love muistelee Wagnerin ja Kafkan salaisia kirjeitä rakastajattarilleen ja World Inside The World pälyilee vainoharhaisesti Don DeLillon Alamaailman hengessä. Hyvistä inspiraation lähteistään huolimatta Millerin tarinankerronta jää puolitiehen ja muistuttaa heikoimillaan enemmänkin kioskikirjallisuutta.

Vaikka The Instigator rullaakin aluksi itsevarmasti, ilman Old 97's -kamujen tukea Millerin sävelkynä ei näytä pysyvän terävänä kuin puolitiehen. Piiskaa ja suoraa puhetta olisi kaivattu, kun kuuntelee Your Nervous Heartin ja I Want to Liven kaltaisia renkutuksia. Muutama lisäkoukku ja kiepsaus ei olisi tehnyt pahaa paikoin ylipitkiltä tuntuville biiseille. Onneksi levyn päättävä romanttis-psykedeelinen Terrible Vision sytyttää hieman hiipunutta kiinnostusta.

Mutta narinat sikseen, Rhett Miller kuulostaa The Instigatorilla vapautuneelta ja välittömältä. Riemukkaita This Is What I Do'ta ja Come Aroundia kuunnellassa on helppo aistia, ettei levyllä ole pyritty muuhun kuin hauskanpitoon. Ihan kivojen keskitasoisten poplevyjen joukossa The Instigator on eittämättä kärkiryhmää.