Isäntä meidän: Vereen piirretty viiva

Hyena

Nyt nahkahousut jalkaan ja turvavyöt kiinni. Isäntä meidän lyö pöytään vailla pienintäkään epävarmuutta rehellistä 80-luvun heavyrockia, jossa kuullaan niin stereotypistä high and loud -vokalisointia, häpeilemätöntä urkugroovea, kuin Whitesnakelle kumartavia hitaampiakin. Tyylillisellä epämuodikkuudella ei ole tippaakaan merkitystä, kun yhtye esittelee toimivia ja tarttuvia sävellyksiään taidokkaasti ja monipuolisesti.

Olennaisin osa Isäntä meidän -soundia on laulaja Jouni Nikulan jopa häiritsevän teräsbetoninen, mutta äärettömän vahva ja taidolla käytettävä lauluääni. Korvani alleviivaavat myös bändin epäröimätöntä tapaa napata biiseihin vivahteita niin iskelmämusiikista kuin innokkaasta groovailustakin. Kokonaispakettina kokkolalaisyhtye kuulostaa joka tapauksessa niin kasarilta, että hiki tulee, mutta mikäli bändin edustama tyyli ei herätä vastareaktioita, sillä voi olla kuulijoilleen hyvinkin paljon annettavaa.

Tunnin mittaa lähentelevän levyn ensimmäinen räjähdys antaa odottaa neljänteen raitaan saakka, kunnes Sydämein tietää tien iskee tunnelmaa uhkuvan laulumelodian ja kertosäkeen avulla suoraan otsalohkoon. Perään soiva Juice-laina Musta aurinko nousee komppaa kiitettävästi ja lähes samalla ovenavauksella juhliin liittyvät myös Jättiläisen huuto ja Sydän ei valehtele. Edellisten kaltaisia huippuvetoja vastaan vaa´an toisella astialla puolestaan kiikkuu muutama mitäänsanomattomampi renkutus, kuten Kuninkaiden tie ja Heinäseivästäjä. Kahdessatoista biisissä on selvästi pari - kolme ylimääräistä.

Isäntä meidän on ehdottomasti asennemusiikkia. Kun tämä bändi laulaa "Halki metsien, vuorten, merien / sydämein tietää, sydämein tietää tien" yhden kitaran rennolla säestyksellä, ja toiset pumput kiskovat äärimmäistä aggressiivisuutta tavoitellen "Hatefuckdie!"-osaston mukarankistelua, jokainen voi itse miettiä, kumpi on loppujen lopuksi rohkeampaa ja suurempaa pippeliä vaativaa toimintaa, kun eletään raskaan musiikin maailmaa vuonna 2009. Heikommista hetkistään huolimatta Isäntä meidän osoittaa, etteivät heavyrockin päivät ole vielä luetut. Nimen luulisi jäävän mieleen.