Julkaistu: 10.04.2009
Arvostelija: Jarmo Panula
Jotkut vain jaksavat ja jaksavat. Raaka-aine on ollut kasassa vuodesta 1995 ja edelleen omakustannetasolle painitaan. Tästä huolimatta bändi kuulostaa sopivan nuorelta, johtuen ehkä siitä, että se on pitkän taipaleensa aikana omaksunut hyvin maanläheisen tyylin. Suorasta, punkilla sävytetystä rockista nimittäin puhutaan ja yleisilme on kotimaallemme tyypilliseen tapaan melko synkkä.
Näin helposti omaksuttava kamahan on meille kriitikoille tyypilliseen tapaan korkeintaan kolmen tähden musaa, ja tälläkin kertaa niille nurkille osutaan. Minulla on kuitenkin tälle myös perustelu. Raaka-aine ei iiseistä, takaraivoon tarttuvista kertseistä huolimatta osu ihan keskelle taulua, kun viimeinen silaus jää biiseistä puuttumaan. Jos ja kun näin on, tällainen suomirokitus vain yksinkertaisesti on sitä ihan herkintä kamaa uppoamaan massaan, jos biisit eivät oikeasti räjäytä tajuntaa. Miehen työ kyllä kulkee esimerkillisesti ja hautajaisherkistely Surukin saa nostamaan peukut pystyyn, mutta valitettavasti eväät eivät riitä ihan finaalipeleihin asti. Perusasioista on kuitenkin muurattu sellainen kivijalka, että pankki voi vielä hyvinkin räjähtää.
Lahtelainen rock-nelikko julkaisi debyyttinsä huhtikuussa 2010 joka sai jatkoa kolme ja puoli vuotta myöhemmin. Ensimmäisillä albumeilla bändin musiikki oli vielä enemmän perinteistä suomirockia pienellä punk-kulmalla, mutta kolmannella ja neljännellä pitkäsoitolla soundi pohjoisamerikkalaistui enenevissä määrin.
Linkki:
raaka-aine.com
(Päivitetty 7.11.2016)
