Defueld: Defueld

ShortWave

En varsinaisesti sokaistunut ihastuksesta kun näin ruotsalaisen Defueldin keikan Mama Trash festivaaleilla. Persoonaton vääntö ja ponneton soitto saivat minuutit tuntumaan tunneilta, vaikka keikka oli todellisuudessa melko lyhyt. Niinpä odotukset ryhmän tuoretta albumia kohtaan eivät hiponeet kattoa, mutta voivathan ne svedut tietysti yllättääkin...

... tai sitten eivät. Lauteilla yhtye vaikutti väsähtäneeltä Metallicalta, joka yritti epätoivoisesti kuulostaa sukupolvea nuoremmalta, eikä studioversio rockin ja metallin välillä sukkuloivasta musiikista juuri tuota käsitystä muuta. Finkkaria promon kannessa näyttävä laulaja/kitaristi Chris omaa miehekkään äänen, eikä riffitystyö toisesta kitarasta vastaavan Alexin kanssa ole lainkaan hullumpaa, mutta innovatiivisuus, tuoreus sekä näkemys ovat jääneet jo pari asemaa sitten tämän junan kyydistä. Osa biiseistä pyrkii sentään puskemaan muureja nurin ja etenkin Hero(in) sekä The Boy Who´s Transparent yrittävät tosissaan kammeta Defueldia irti maneeriensa kiroista. Tämä on kuitenkin vain yksi puoli albumia ja sen vastapainoksi poptallican mahtiballadeja muistuttava Rather Die Standing käy malliesimerkistä, kun puhutaan ideattomasta peesailusta. Paisuttelu voisi löytyä miltä tahansa ... And Justice For Allin jälkeiseltä tuotokselta, tai oikeastaan jonkin vähäpätöisemmän sinkun b-puolelta. Ei näin.