Lily Allen: It´s Not Me, It´s You

Parlophone

Sen lisäksi että Lily Allen on tunnetuimpia esimerkkejä internetin ja myspacen kautta julkisuuteen nousseesta artistista, on hän mielenkiintoinen sekoitus lumikinomaista viattomuutta ja rehellisen teräviä sanoituksia. Vaikka kyse onkin vain popista, sanoilla on kerrankin väliä. Oivaltavat sanoitukset ja hieman rapmaiseen riimittelyyn nojaavaa fraseeraus toimivat hyvänä kontrastina Allenin herkälle linnunlaululle, joka olisi yksistään täysin särmätön. Hänen tapauksessaan sanoitukset kuitenkin tarjoavat sen särmän ja ajoittain yksittäisiä tarinoita ja maailmoja.

Kuten hänen debyyttilevynsä kannessa, Allen tuntuu seikkailevan uudellakin levyllään huumeiden, seksin ja tekopyhyyden täyttämässä mielikuvitusmaassaan. Albumin avausraita, Everyone´s At It tarttuu huumeiden käyttöön ja ensimmäisenä lohkaistu sinkku The Fear tarttuu erittäin hyvään ja ajankohtaiseen huolenaiheeseen aikamme mediakultuurista. Viittaukset sanoituksissa 50 centin ja Pussy Cat Dollsien pinnallisiin ideologioihin toimii loistavana parodiana ja varoitusmerkkinä, jos sen osaa ottaa oikein.

Myös sovituspuolella ollaan oikeilla jäljillä. Edellä mainittu Fear leijailee utuisessa popilmakehässään, vaikka Allenin oma tulkinta onkin vastakohtaisesti herkkä ja melankolinen. Vaikka painostavien popäänivallien ylivoima onkin ajoittain liikaa kuten kappaleessa Back to the Start on esimerkiksi Not Fair kappaleen tausta virkistävä ja melko nokkela countryrockralli.

Vaikuttavista hetkistään huolimatta It´s Not Me, It´s You ei ole kuitenkaan niin tasapainoinen kuin edeltäjänsä. Osasyynä tähän on, että monet Allenin ideoista ja riiminpätkistä tuntuvat olevan vain edellislevyn toistoa. Virkistävä pala popkentän kirjoa, muttei niin yllätyksellinen kuin olisi toivonut.