Poolside

Edesmenneen Creation-levymerkin suurimmaksi salaisuudeksi taisi jäädä tämä pop-ihme nimeltä Teenage Fanclub. Kuunnellessaan heidän vinhasti nimetyn kokoelmansa raitoja, voi vain ihmetellä diggaripiirien ulkopuolella saavuttamatta jäänyttä suosiota: vain paatuneimmat kyynikot voivat oikeasti olla ihastumatta bändin sympaattisiin kappaleisiin, joista on kuultavissa nirppanokkaisen indie-asenteen sijasta muutaman vuosikymmenen takaisen kitarapopin perinteet.

Norman Blaken, Gerard Loven ja Raymond McGinleyn 80-luvun lopulla Glasgow'ssa perustama Teenage Fanclub on aina ollut nimenomaan bändi: yhtyeellä ei ole johtohahmoa, sillä kaikki kolme säveltävät ja laulavat. Toisiaan hyvin tukevat kappaleet, täydelliset lauluharmoniat ja hillitön yhdessäsoittamisen riemu ovat koulukirjaesimerkkejä siitä, mitä yhteen hiileen puhaltava yhtye voi parhaimmillaan saada aikaan.

Synnyinmaastaan huolimatta Teenage Fanclubin musiikilliset juuret tuntuvat paikantuvan Amerikkaan. Alkuaikoina bändi oli kuin uudesti syntynyt Big Star tai Cheap Trick. Esimerkiksi Bandwagonesquelta (1992) poimitut superhöntit The Concept ("Says she likes my hair 'cause it's down my back/ Says she likes the group 'cause we pull in the slack") ja What You Do To Me ovat silkkaa 70-luvun voimapoppia, tarjoillen pumpulisia pop-melodioita käärittynä areenarockin röyhkeisiin kitaravalleihin.

Vaikka alkuaikojen lihaksikkaampi sointi pukikin yhtyettä, löysi Teenage Fanclub todella itsensä vasta neljännellä albumillaan. Pelkistetysti tuotettu ja nopeasti purkitettu Grand Prix (1995) lunasti oitis paikkansa kaikkien heinähattuisten kesälevyjen kesälevynä. 70-lukulainen pontevuus sai antaa tilaa vanhakantaisemmille country rock -vaikutteille. Kepeästi kulkevat About You ja Don't Look Back sekä nasevasti nimetty Neil Jung tuovat mieleen Neil Youngin kitarakuvioiden lisäksi myös The Byrdsin parhaimmat landelevyt.

Grand Prix'tä seurannut Songs from The Northern Britain (1997) loikkasi vielä etäämmäs voimapop-soundista. Aiempaa vähäeleisemmät ja vakavammat kappaleet kertovat yhtyeen aikuistuneen, mutta ei huonolla tavalla: "Here is a sunrise / Ain't that enough / True as a clear sky / Ain't that enough", tivaa Gerard Love pokkana kappaleessa Ain't That Enough. Samaten I Don't Want Control Of You ja Your Love Is The Place Where I Come From säteilevät jotain niin aitoa ja vilpitöntä, että olisi sydämetöntä nimittää bändiä korniksi. Kunpa kokoelmalta löytyisi vielä Norman Blaken hienosti paukkupakkasia pakoileva Winter.

Vaikka Howdy! (2000) kelvollinen levy olikin, ei kahden mahtavan albumin jälkeen voinut välttyä pettymykseltä: sävelkynä ei ollut terävimmillään ja kappaleet tahtoivat lipsua rämpyttelyn puolelle. Kuitenkaan edes muoviset soundit eivät pystyneet pilaamaan tällä kokoelmalla viimeiseksi säästettyä kehtolaulumaista My Uptight Lifea, jossa Raymond McGinley voi lopuksi huokaista helpotuksesta: "All my life/ I've felt so uptight/ But now it's all alright". Maailma olisi selvästi hieman lohduttomampi paikka ilman Teenage Fanclubia.

Kokoelmalta löytyvät kolme uutta raitaa eivät ole hassumpia, mutta kalpenevat arvokkaassa seurassa. Grand Prix'n täydellistä pilvipoutaa Norman, Gerard ja Raymond tuskin enää pystyvät saavuttamaan, mutta toisaalta bändi on jo tehnyt ainakin 4 770 sekuntin edestä huikean hyvää poppia, ain't that enough?