Julkaistu: 22.01.2003
Arvostelija: Mikko T Virtanen
Poolside
Edesmenneen Creation-levymerkin suurimmaksi salaisuudeksi taisi jäädä
tämä pop-ihme nimeltä Teenage Fanclub. Kuunnellessaan heidän vinhasti
nimetyn kokoelmansa raitoja, voi vain ihmetellä diggaripiirien
ulkopuolella saavuttamatta jäänyttä suosiota: vain paatuneimmat kyynikot
voivat oikeasti olla ihastumatta bändin sympaattisiin kappaleisiin, joista
on kuultavissa nirppanokkaisen indie-asenteen sijasta muutaman
vuosikymmenen takaisen kitarapopin perinteet.
Norman Blaken, Gerard Loven ja Raymond McGinleyn 80-luvun lopulla
Glasgow'ssa perustama Teenage Fanclub on aina ollut nimenomaan bändi:
yhtyeellä ei ole johtohahmoa, sillä kaikki kolme säveltävät ja laulavat.
Toisiaan hyvin tukevat kappaleet, täydelliset lauluharmoniat ja hillitön
yhdessäsoittamisen riemu ovat koulukirjaesimerkkejä siitä, mitä yhteen
hiileen puhaltava yhtye voi parhaimmillaan saada aikaan.
Synnyinmaastaan huolimatta Teenage Fanclubin musiikilliset juuret tuntuvat
paikantuvan Amerikkaan. Alkuaikoina bändi oli kuin uudesti syntynyt Big
Star tai Cheap Trick. Esimerkiksi Bandwagonesquelta (1992) poimitut
superhöntit The Concept ("Says she likes my hair 'cause it's down my back/
Says she likes the group 'cause we pull in the slack") ja What You Do To
Me ovat silkkaa 70-luvun voimapoppia, tarjoillen pumpulisia pop-melodioita
käärittynä areenarockin röyhkeisiin kitaravalleihin.
Vaikka alkuaikojen lihaksikkaampi sointi pukikin yhtyettä, löysi Teenage
Fanclub todella itsensä vasta neljännellä albumillaan. Pelkistetysti
tuotettu ja nopeasti purkitettu Grand Prix (1995) lunasti oitis paikkansa
kaikkien heinähattuisten kesälevyjen kesälevynä. 70-lukulainen pontevuus
sai antaa tilaa vanhakantaisemmille country rock -vaikutteille. Kepeästi
kulkevat About You ja Don't Look Back sekä nasevasti nimetty Neil Jung
tuovat mieleen Neil Youngin kitarakuvioiden lisäksi myös The Byrdsin
parhaimmat landelevyt.
Grand Prix'tä seurannut Songs from The Northern Britain (1997) loikkasi
vielä etäämmäs voimapop-soundista. Aiempaa vähäeleisemmät ja vakavammat
kappaleet kertovat yhtyeen aikuistuneen, mutta ei huonolla tavalla:
"Here is a sunrise / Ain't that enough / True as a clear sky / Ain't that
enough", tivaa Gerard Love pokkana kappaleessa Ain't That Enough. Samaten
I Don't Want Control Of You ja Your Love Is The Place Where I Come From
säteilevät jotain niin aitoa ja vilpitöntä, että olisi sydämetöntä
nimittää bändiä korniksi. Kunpa kokoelmalta löytyisi vielä Norman Blaken
hienosti paukkupakkasia pakoileva Winter.
Vaikka Howdy! (2000) kelvollinen levy olikin, ei kahden mahtavan albumin
jälkeen voinut välttyä pettymykseltä: sävelkynä ei ollut terävimmillään
ja kappaleet tahtoivat lipsua rämpyttelyn puolelle. Kuitenkaan edes
muoviset soundit eivät pystyneet pilaamaan tällä kokoelmalla viimeiseksi
säästettyä kehtolaulumaista My Uptight Lifea, jossa Raymond McGinley
voi lopuksi huokaista helpotuksesta: "All my life/ I've felt so uptight/
But now it's all alright". Maailma olisi selvästi hieman lohduttomampi
paikka ilman Teenage Fanclubia.
Kokoelmalta löytyvät kolme uutta raitaa eivät ole hassumpia, mutta
kalpenevat arvokkaassa seurassa. Grand Prix'n täydellistä pilvipoutaa
Norman, Gerard ja Raymond tuskin enää pystyvät saavuttamaan, mutta
toisaalta bändi on jo tehnyt ainakin 4 770 sekuntin edestä huikean
hyvää poppia, ain't that enough?
1980-luvun lopulla perustettu glasgowlainen stemmapop-yhtye.
Linkki:
Jonny desibelissä
teenagefanclub.com
(Päivitetty 12.2.2011)
Kommenttien keskiarvo:
Itse albumille tämä arvostelija antaa sen ansaitseman täyden kympin
Itse albumille tämä arvostelija antaa sen ansaitseman täyden kympin