O.S.S.Y: Muurit kaatuu

Propaganda

Suomenkielistä sankariheviä (tai hevahtavasti jylhää sankarirokkia tai modernia kasariheviä, kuinka vain) soittava Liperin pitkäikäinen viisikko O.S.S.Y ei ole lainkaan niin mahdoton tapaus uuden tulemisensa kanssa kuin mitä Desibeli.netin Miika Jalonen tylytti yhtyeen edellisen levyn, vuoden 2004 satoa olevan Paholaisen keksinnön tiimoilta. Ensireaktio oli toki että ei saatana. Ja toinenkin vielä että no huhhuh! Ei ole nimittäin mahtipontisen oloinen raskas kepittely myöskään meikäläisen kuppi teetä, ehkä vielä vähemmän kuin Miikalla, jos totta puhutaan. Eikähän O.S.S.Y tälläkään levyllä sen suurempia hienouksia sen enempää tarinoiden kuin sävelkynän puolesta esitä. Mutta jonkinlaista tenhoavuutta tässä silti on. Melodisuutta hallitaan, hommassa on kohtuullisen harmoninen ote ja vaikka oikeastaan kaikki käytetyt näppäilyt, tiluttelut, jouset ja muut tehokeinot jättäisivät sellaisinaan meikäläisen aika kylmäksi, niin jotenkin ne vaan tässä paketissa toimivat ihan hyvin yhteen. Ainakin paikoittain.

Levy alkaa heti karvoja väärällä tavalla nostattavasti, jylhällä sahalla. Eikä värisevän vakavailmeinen sankari-laulu myöskään vetoa meikäläiseen. Silti kyllä levyn avaavalla nimibiisillä silläkin on omat koukkunsa ja omassa sarjassaan ihan tasapainoisen oloinen teos kaiken kaikkiaan. Tätä ei missään nimessä pidä sotkea mihinkään Teräsbetoneihin, koska O.S.S.Y tekee juttuaan selvästi vakavalla naamalla ja hartaudella. Hartaus onkin juuri oikea sana kuvamaan jykevää särö-balladia Valkoisiin huoneisiin. Toki yhtyeen tosikkomainen jyrä ja mollisävyinen vaellus saa hiukan pyörittelemään silmiä, mutta kaikesta oletusarvosta huolimatta Muurit kaatuu-levy onnistuu parhaimmillaan viemään mukanaan, jos onnistuu pääsemään yli lajityypin aiheuttamasta vastakarvasta. Jalat alta on esimerkiksi aika koukukas sahaus. Ehkä juuri se että bändi ei lähde vetämään juttuaan överiksi, pelastaa yhtyeen siltä ”säälivältä höröttelyltä” jolla meikäläisenkin kaltainen poppari-henkinen indie-jätkis voisi aika helposti kuitata bändin jutun. Tai sitten luontainen tarpeeni löytyy valonpilkkuja joka jutusta vaikuttaa tässä kohtaa kevättä vahvasti myös Liperin poikiin… Vai olenko jotenkin piilevästi sankarihevi-addikti..?

Rauhallisen akustisempi Kaksi on ihan komea kuulas balladimaisempi teos. Samoin Takaisin on melkoisen hieno biisi, joskin se saattaisi toimia joka paremmin aivan toisenlaisella sovituksella. Tiedä sitten ovatko ne hyvät biisi-ideat jääneet edelliseltä levyltä syntymättä? Sillä silloin omakin arvosana bändille voisi olla paljon alempana. Vaikka voimaballadit ovat ajatuksena jotain aika loppuun kaluttuja ja enemmän negatiivisia kuin innostavia, niin silti juuri niissä O.S.S.Y on kohtuullisen tasokas tekijä. Suolaista ja makeaa on hyvä esimerkki. Se toinen puoli on sitten se sankari-sahaus, kuten heti perässä soivalla Kolme sanaa-jylhäilyllä.

Joka tapauksessa, Onni on, Suurempaa ja jopa paulihanhiniemimäinen Siperia opettaa löytävät minusta jossain muodossa, jos nyt ei fania niin ainakin symppaajan. Näppäilevä Etsivä löytää menee sitten jo sekä sanoitusten kliseiden, töksähtelyn ja sävellyksen yksi-ilmeisyyden puolesta hiukan liian heikoille jäille. Eikä toki ole ainoa kohta tällä levyllä jossa yhtye on lähellä kylmää mulahdusta. Mutta sitä tukevampaakin puolta ollaan onneksi välillä astelemassa ja kyllä se aurinkokin pilkahtelee aina silloin tällöin. Mitenhän tämä mahtaa avautua aidolle jylhistely-rockin ystävälle?