Julkaistu: 28.03.2009
Arvostelija: Antti Hurskainen
Helmi Levyt
Jyväskylästä tullaan ja oikein kunnolla. Jo hyvän aikaa keikoillaan ja sinkuillaan undergroundmainetta niittänyt Muuan mies räjäyttää nyt pitkäsoitollaan potin. Tai siis pelaa pajatsoa ja voittaa silloin tällöin markan, juo olutta kahvallisesta tuopista, tuprauttaa mustunutta piippua ja jatkaa matkaansa ties minne. Ismo Puhakka pelaa musiikissaan nostalgialla ja tekeekin sen niin pirun taitavsti, että tulee luoneeksi hahmoilleen varsin ajattoman tilan toimia. Kuunnellessa tulee kova kaipuu…jonnekin. Vastaavanlaista projektiahan Aki Kaurismäki on toteuttanut elokuvan puolella 80-luvulta saakka.
Puhakkaa säestävä varsinainen Helmi-posse tekee kautta albumin tyylikästä jälkeä. Erityisen tunnistettava osa Muuan miehen soundia on Pekka Huttusen harmonikka, jonka tahdittamana esimerkisi levyn nimibiisi on soinut päässäni yli viikon putkeen. Kappaleeseen tiivistyy hienosti koko Muuan miehen olemus – rillumarei ja rehvakkuus yhdistetään eksistentiaaliseen pohdintaan jotenkin huvittavan vaivattomasti. Biiseistä ainakin Joose Keskitalon huuliharpun kuljettelema Kaljalasi ja Federico Garcia Lorcan tekstiin sävelletty Tie nousevat myös klassikkokastiin.
Aina satumaista kansitaidettaan myöten Tyhjyydestä tullaan kumartaa Pekka Strengin suuntaan. Tosin siinä missä Streng usein upposi kaulaansa myöten kvasimystiikkaan, pysyttelee Muuan mies sympaattisesti maan kamaralla. Vaikka nyt sattuisikin lauleskelemaan oodia tuoksuvalle tytölle nimeltä Mari-Jaana. Mitäs tuosta.
Mm. haitarilla, perkussioilla ja kielillä aseistautunut kotimainen viisikko soitti esikoisalbumillaan vielä letkeästä rillumarei-folkista vakavampaan laulelmaan ulottuvaa musiikkia. Sittemmin mukaan kuvaan ovat tulleet reggae, dub ja disko, jotka yhdistyvät em. paloihin enemmän ja vähemmän onnistuneesti.
Linkki:
facebook.com/MuuanMies
(Päivitetty 20.2.2016)