Afenginn: Reptilica Polaris

TUTL

Se on yht� syv� kuin se suo johon Myllyl� upotti suksenp��ns�, yht� kiemurainen kuin Intian historia, yht� tulinen kuin Espanjan maantiet ja yht� hartaudella rakennettu kuin Iisakin kirkko. N�it� mantereesta toiseen poukkoilevia mielleyhtymi� ei ole helppo yhdist�� ellei kyseess� ole virtuoosimainen ja huimap�inen yhtye.

Tanskalaisen Afenginnin musiikki on edennyt kolmannella pitk�soitollaan matelijoista kertovaan klezmerhumppa -sinfoniaan, jonka seassa kuuluvat my�s tablat, banjokantri ja suomalaisen Timo Haapaniemen kirjoittamat esperanto/h�p�nl�p�-tekstit. Kaikki on kuitenkin mietitty� ja tarkkaan harkittua, kansitaiteesta l�htien.

Jokainen yhtyeen levy on ilmestynyt pahvikansissa, mutta t�ll� kertaa t�m�kin puoli on kokenut kasvojenkohotuksen. Kun kuulija avaa levykotelon ensimm�ist� kertaa paljastuu h�nelle matelijan kita, joka sy�ksee suustaan matkan ja pastoraalin sis�lt�v�n albumin.

Levy alkaa melkoisen l�hestytt�vill� paloilla. Instrumentaali Salveamini ja levyn ensimm�inen kuoroteos Oh, Natura Totalitator valmistavat kuulijan levyn monis�keisemp�� sis�lt�� varten. Kolmantena kappaleena Ostinato Repeutum esittelee progerockin uutena lis�yksen� yhtyeen skaalaan. Jo heti alkumetreill�, vajaan viiden minuutin sis�ll� kuulijalle on esitelty t�ysin uusia puolia ja syvyyksi� Afenginnista ja sama jatkuu l�pi levyn.

Vaikka kokonaisuudesta nousee tietenkin omia itsen�isi� valopilkkujaan, on Reptilica Polaris kaikista yhtyeen kolmesta pitk�soitosta eniten oma yhten�inen teoksensa. Levyn pisin osa on keskivaiheen yksitoistaminuuttinen Kaskelotti, mutta sek��n ei j�t� muita varjoonsa, vaan enemm�nkin osoittaa etteiv�t levyn kappalejaot ole kuolettavan vakavia. Levy� tulee kuunneltua enemm�nkin sen summan kuin osien takia.

Levyll��n yhtye on eitt�m�tt� uudistunut ja materiaali eheytynyt, vaikka viittaukset b�ndin vanhaan materiaaliin ovatkin pysyv�sti mukana. Vanhan materiaalin kaikuja voi kuulla selkeimmin Iguana Segregatis �kappaleen alussa jonka j�lkeen slaavilainen tuomiop�iv�n progetaonta jyr�� p��lle. Raskaammat vaikutteet ja tunnelmat ovat j�lleen yksi osa lis�� yhtyeen jalostuneessa s�vellysty�ss�.

Erityiskiitosta s�vellysty� ansaitsee kuitenkin kuoron monipuolisesta k�yt�st�. Olmo Pasternale todistaa j�lleen kerran ettei kuoron teht�v� levyll� ole vain manata ja huutaa. Herkkyys on hyve ja surumielisyys kaunista. Viimeisess� kappaleessa herkkyys on kaukana takana ja meno menee tuomionpauhussaan jopa apokalyptiseksi. Torvet huutavat ja rummut ly�v�t, joiden j�lkeen tyhjent�v� hiljaisuus. Sinfonia on p��ttynyt.

Yhtyeen luova kehitys on viime vuosina ollut vain nousujohteista. Hurmiollisista liveiloitteluista rauhallisiin tunnelmointeihin ja nyt sinfonisiin sf��reihin ylt�v�n musisoinnin odottaisi kohtaavan jossain vaiheessa tuon luovuuden pys�ytt�v�n sein�n, vaikkei sit� kuitenkaan yhtyeelle toivoisi. T�ll� hetkell� yhtyeen toivoisi vain jatkavan yht� voimakkaana pitk��n ik��n ja ikuisuuteen asti.