Kuuradio: Oisko susta seikkailijaksi?

Solmu

Oululainen Kuuradio on edennyt debyyttipitkäsoittoonsa ja tarjoilee jazzrockfolkkiaan meille nyt kymmenen kappaleen verran. Ensiksi pistää silmään koko paketin hallittu ote. Antti Huhtalan taiteilemia komeita kansia myöten Kuuradio tuntuu jotenkin harvinaisen valmiilta debytantilta – joskin takana on jo kolme ep:tä sekä kymmeniä keikkoja.

Bändi soi pehmeästi, raikkaasti ja kekseliäästi – hieman kuin sittemmin pönäköitynyt ja sähköistynyt Liekki unohdetulla esikoisellaan Magio. Kuuradiolta löytyy tyhjän tilan tajua, kuten myös ymmärrystä maalailla tarpeen tullen vaikkapa klarinetilla tai halpisuruilla. Verna Svärdin heleät vokaalit tuovat väistämättä mieleen Ultra Bran, jota myös aiheiden puolesta lähestytään. Kuuradion nähdäkseni suurin ongelma koskeekin lyriikoita. Kitaristi Heikki Ruokangas lähestyy teksteissään urbaania arkipäivää vähän sieltä täältä, mutta enimmäkseen havainnot kaipaisivat lisää kulmia ja yllätyksiä ollakseen kiinnostavia ja kestäviä. Jos esimerkiksi albumin avaavassa nimibiisissä onnistutaan luomaan aidosti viehkeää ja jännittävää tunnelmaa toivomalla hissin jumittumista, on musiikillisesti erinomainen kaahailu Tyttö jauhohyllyllä nokkeluudessaan jo varsin vaivaannuttava tapaus.

Hienoisesta verbaalisesta tyhjäkäynnistä huolimatta Oisko susta seikkailijaksi? kykenee useasti riisumaan kyynikonkin aseista. Kappaleet kuten Yksinäisen miehen hommaa, Sää kuin elämä ja uljaaseen jamitteluun albumin päättävä Viikonloppu talvihorroksessa todistavat Kuuradion kykyä naittaa hämyjazzia aurinkoisiin fiiliksiin oikeastaan varsin omaperäisellä tavalla.