Grand Manoeuvre: Everyday Miracles

Oululainen Grand Manoeuvre lähestyy kriitikkoa levyn ja saatteen lisäksi tyylikkäällä mustavalkovalokuvalla. Sympaattisen ensivaikutelman siivittämänä levyn ensimmäinen pyöräytys sujuu mukavissa merkeissä. Yhtyeen kevyesti konemaustettu poppaus tuo mieleen light-version Kemopetrolista, eikä varsinkaan laulaja Tiina Vaattovaara häviä yhtään kollegalleen.

Useampi pyöräytys myöhemmin mielikuva ei kuitenkaan ole enää yhtä positiivinen. Varsinkin albumin alun nopeatempoisemmat kappaleet ovat sävellyksinä tarttuvia, mutta hiukan sisällöttömiä. Vaikka albumin äänimaisema on pääosin oikein hyvän kuuloinen ja vaikka sovituksia on selkeästi mietitty, jäävät pienet yksityiskohdat, kuten muutamat mauttomat kitarasoolot ja mielikuvitukseton wahwah-pedaalin käyttö häiritsemään. Osa konesoundeista vie lisäksi ajatukset liiaksi 90-luvun suuntaan.

Albumin loppupuolella Grand Manoeuvre näyttää kuitenkin todelliset vahvuutensa. Yleistempon hidastuessa Tiina Vaattovaaran upea ääni nousee yhä paremmin esiin ja pahimmat tyylivirheetkin tuntuvat jäävän pois. Spiderwebs, Goodbye ja erityisesti Sounds Like A Plan ovat hienon tunnelmallisia ja koukukkaita pop-kappaleita. Päätösraita Silence tuo pianosäestyksineen mieleen Norah Jonesin, ja jättää hyvän maun levystä.

Everyday Miracles on kelpo levy, mutta Grand Manoeuvrea tuntuu vaivaavan pieni oman identiteetin puute. Karkein esimerkki on hienosti alkava Freefall, joka pilataan kertosäkeessä tympeällä kevytheviriffittelyllä. Perin oudosta ratkaisusta päällimmäisenä jää mieleen kuva yhtyeestä, joka ei oikein tiedä ollako lintu vai kala.