Kauhukakara: Taistelu pahoja kelloja vastaan

Eclipse Music/Rockadillo

Modernia jatsia mukavan ilkikurisella ja leikittelevällä otteella tuuttaava Kauhukakara pistelee debyyttilevynsä ulos. Vuoden 2007 Jukka Perko -saksofonikilpailun voittajan Pauli Lyytisen johtama yhtye koostuu ruotsalaisesta laulaja-sellisti Anni Elif Egecioglusta, basisti Joonas Kuusistosta ja kosketinsoittaja Tuomas Turusesta - kaikki taitavia muusikoita oman instrumenttinsa kimpussa. Soolomenestyksen ohella Lyytinen on niittänyt kunniaa mm. Elifantreen, Petterson Brassin ja Astro Can Caravanin riveissä.

Viimeksi mainittu kuuluukin selkeästi jo levyn aloittavalla Kauhukakara tunnarilla, jossa on samanlaista vaeltelevaa jazz-karavavaani-tunnelmaa vaikkei ihan yhtä avaruus-maisemissa kaarrellakaan. Taistelu pahoja kelloja vastaan taistelee omaa tasaista nakutustaan vastaan hyvin eläväisellä kosketinkuviolla, puhaltimilla ja laululla. Biisin uuteen suuntaan kääntävä räpäytys päättää kappaleen komeasti. Hilpeää huhhuijakkaa väleihinsä huuteleva Pulkkamäessä kiitää hangilla aurinkoisissa kaarteissa, lunta pöllyttäen ja mutta kuitenkin hillitysti. Hangella jatkaa samoissa maisemissa utuisemmin, sellon tuodessa tummuutta kuvaan ja puhaltimien pitäessä liekkiä yllä.

Nimensä mukaisesti Keskiajan kauhuelokuva viljelee öisen uhkaavaa kuvastoa muukalais-huminoineen ja pienine pyrähdyksineen. Tunnelman painostavuus jatkuu vaikka vauhti nouseekin pidemmälle mentäessä. Sitä vastoin Väliaika vietetään taas kepeästi jolkotellen. Lempeä teurastaja hymyilee kellopelin ja puhaltimien raukealla mutta silti pirteällä yhteistyöllä. Seitsenminuuttinen paketti ei teurasta mitenkään psykootisesti pimeissä kellareissa vaan tekee työtään kepeästi auringonpaisteessa, leikitellen. Perhonen syyspakkasessa räpäyttelee siipiään harvoin, yrittäen pitää lämpöä yllä ja taistellen hallan puristavaa kouraa vastaan. Samoin Hilpeä hauki on nimensä mukainen, aurinkoisesti polskiva veikeä veikko kaislikon kulmilta. Levy päätetään jälleen tunnarilla. Kaiken kaikkiaan oikein pirteä pakettin jazz-ilmaisua, jossa lajityypin hienovaraisuudesta ja tyyli-vaatimuksista huolimatta osataan irrotella letkeästi ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin nyt Kauhukakaralta sopii odottaakin.