Risto: Sähköhäiriöön

Fonal

Uusi Risto ei oikein vakuuta, vaikka olen sitä miten kuunnellut. Vertailun vuoksi, yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä lukeutuvat mielestäni tämän vuosikymmenen kermaan. Uuden suunnan hakeminen on Sähköhäiriöllä kuultavissa, mutta hieman ponnetonta - mm. klassisesta psykedeliasta on otettu kyllä vaikute tai kaksi, vaan aika lähelle juurakkoa tämä omena putoaa.

On levyllä oiviakin vetoja. Elävä ihmisjumala on Diskopallon tyylinen mehevä tanssipala. Ihmeauto KITT on huuruisuudessaan aidosti inspiroituneen oloinen hetki, mutta sen kehittely on jäänyt puolitiehen. Positiivisin yllätys on Hiljaa, hiljaa länkkärimeiningillään. Muuten kuulostaa siltä, että tuottaja-Risto on innostunut viilailemaan kappaleita liikaa, sillä temppuilua ja kuorrutusta on enemmän kuin viimeksi - mutta silti laulu hukkuu paikoin soiton alle.

Levyn suurin heikkous onkin köppäisissä sanoituksissa, joissa väliin kontataan riman ali perse pystyssä, ja joista on lisäksi kaikonnut se vaivattomuuden tunne, joka aiemmilla levyillä hurmasi. Rivoudet ja hourailut kuulostavat useasti haetuilta ja kovasti pähkäillen syntyneiltä. En halua ajatella, että Riston valloittavuus on ollut pelkkää yllätyksellisyyttä, mutta tässä vaiheessa uraa konsepti voi yhtäkaikki kaivata pientä uusiksi miettimistä.

Kommenttien keskiarvo:

Qsine kommentoi 29.06.2010:

Pisteet:

Olen vaikuttunut Riston taidosta tehdä oikeasti liikuttavaa satsia. Edellisen levyn suosikkiraitani on Pikkuoravat, ja tällä äänitteellä vastaava naivistis-rehellinen tunnelmapala on lopetuskappale Putoan kaivossa. En usko, että Riston kannattaa väkisin alkaa harkita "uudistumista": näillä eväillä saadaan kuulla vielä monta hienoa kappaletta. Mieluummin valitsen yhden timanttisen piisin sisältävän levyn kuin kymmenen rautaista piisiä sisältävän levyn.