Tampereen Ylioppilasteatteri: Väkivaltamusikaali

Eclipse Music

Syksyllä 2008 Tampereen Ylioppilasteatteri esitti kiitettyä Väkivaltamusiikaalia – taideteosta sodasta ja sen ensimmäisestä uhrista eli totuudesta, kuten teosta on kuvattu arviossa olevan äänitteen saatekirjeessä. Levy pitää sisällään Juhani Valkaman säveltämän musiikin kyseiseen musikaaliin, jonka esittävät Ylioppilasteatterin nuoret näyttelijät yhdessä ammattimuusikoista kootun orkesterin kanssa. Musiikillisesti kyseessä on siis bändipohjaisia, laululle tilaa antavia lauluja, joiden vastapainona heti instrumentaalissa Alkusoitossa lähdetään viulujen kuorruttamina melko progemaisiin maalailuihin. Koska kyseessä on draamaesitykseen luotua musiikkia, ovat kaaret tottakai dramaattisia ja monessa kohtaa kokonaisuus jää hiukan kaipaamaan sitä visuaalista puoltaa. Ainakin musiikin puolesta tunnelmat ovat aika tummia ja traagisia.

Venäjällä liikutaan. Harvempi harrastepohjalta toimivien teatterien näyttelijöistä oikeasti on todellinen laulaja, mutta Tampereen YT:n nuoret tekijät suoriutuvat ainakin tämän levyn perusteella tehtävästään plussan puolelle päätyen. Mari Pölläsen laulun värinä sopii hyvin Äidin laulun alakuloiseen ilmeeseen. Taustakuoron tuki toimii myös hyvin. Olipa kerran Moskvan alkupiano-tunnelmointi on todella kaunis ja Elina Hämäläinen laulaa myös hyvin. Sovitukset palvelevat hyvin laulutarinoiden draamaa ja suuntia, mutta pelkkinä biiseinä ne jäävät ehkä hiukan valjuiksi.

Säveltäjä Valkama pääsee myös ääneen Vyöryvällä tuholla yhdessä Tapio Ylisen kanssa. Ja tässä kohtaa mennään aika perinteisen rock-säröisen popin pariin, jonnekin yksioikoisemman ja hiukan vähemmän koukukkaan Zen Cafén suuntaan. Mikä johtunee myös laulun putromaisesta toteavuudesta. Minä laulan sinulle siivet alkaa hehkua vasta kun se nousee Ylisen ja Hämäläisen vuorottelulauluun. Mua kuuleeko kukaan? pitää sisällään levyn parhaita laulullisia koukkuja, toistaen useamman solistin suulla kysymystään. Kitaratiluttelu-väliosa taas menee hiukan liikaa yksiuraisia latuja pitkin. Uhkailevan odottava Kaikki on selvää jumittaa säröisästi kohti tapahtuvaa tuhoa, Annan perhoslaulu tuo vastapainona kiireetöntä liihottelua väkivallan keskelle Hämäläisen laulamana, Valkaman pianolla ja Sirkku Aution viululla. Gruusialainen rapsodia nivoo sävyjä yhteen kauniin melodisesta kaaresta mahtipontisiin kasvatuksiin ja särö-progeileviin juoksutuksiin.

Musikaalina Väkivaltamusikaali kuulostaa mielenkiintoiselta ihan näin levyn perusteella. Pelkkänä äänitarinanakin se on ihan toimiva, mutta todellisia kuningasideoita tai erityisempiä taidonnäytteitä siitä ei irtoa. Mainittujen juttujen ohella pitää mainita että esimerkiksi lyhyestä loppusoitosta tulee hiukan mieleen Magyar Possen elokuvallisen maalailun. Ihan vastaaville niskakarvoja nostaville tasoille ei silti nousta.