The Rollstons: Gauguin's Trunk

Brunamosse IF

Heti Gauguin´s Trunkin ensitahdeista lähtien tuntuu, kuin tapaisi vanhan ystävän pitkästä aikaa. Se on kaikki tallessa: Mikko Valon ääni, kiireetön muttei eleetön kitarointi sekä jollain tapaa inhimillisen lohdullinen tunnelma. Olen tuntenut yksipuolista kiintymystä the Rollstonsia kohtaan siitä hetkestä lähtien, kun näin silloin vielä jyväskyläläisen indiepop-yhtyeen soittamassa Lutakossa jollain sisäfestarilla. Muut tuon festivaalin esiintyjät ovat haihtuneet mielestäni, mutta the Rollstons soittamassa baarin puoleisella lavalla suorastaan vastustamattoman kivaa kappaletta Weekdays Are Schooldays, Weekends Are Mine on jäänyt väkevästi mieleen. Sama tunnelma on läsnä the Rollstonsin neljännelläkin levyllä.

Tätä sittemmin tamperelaistunutta indie-yhtyettä kiitellään usein kitaroinnin suvereeniudesta. Ja kuten aiemminkin, kitarat toden totta soivat pienieleisen upeasti. Etenkin The Art of Squandering ja Foreign Onions levyn keskipaikkeilla ilahduttavat kitaroillaan (kappaleissa on kaikki muukin kunnossa). Lopun syntetisaattorivälisoitto Space Hardware kuulostaa Grandaddyltä, mikä tämän jo hajonneen yhdysvaltalaisyhtyeen ystävälle tuo hymynkareen kasvoille. Valo ja kumppanit eivät ole tyylipuhtaita Grandaddyn analogiavaruuspopin jatkajia, mutta samaa valloittavaa melankolian, rentouden ja kiireettömyyden luonnetta sillä on. Levyllä ei ole kerrasta tarttuvia hittejä. Sen sijaan se on tasapainoinen kokonaisuus, joka hiipii ihon alle hiljakseen.

The Rollstons on edennyt hissukseen vailla suurempia menestyksen tarpeita. Se on tehnyt neljä oivallista levyä, muttei yhtään huonoa eikä toisaalta vielä viiden tähden nappiosumaa. Lienee jo selvää, että the Rollstons on nimi, johon voi indiepopin ytävä voi huoletta luottaa. Tasavahva Gauguin