Pojat: Ketä sä rakastat

Rocket

Iloista ja menevää kolmen soinnun ramopunkpoppia suoralla suomella melskaava, jo 90-luvun alussa levytyspuuhiin alkanut Pojat pistelee jo ties kuinka monennen lätyn renkutuksiaan tarjolle. Vuosien saatossa ainakin Pasi Virtanen-biisillä mieleen jäänyt ei ole lähtenyt juttuaan radikaalista laventamaan suuntaan tai toiseen vaan samoilla hilpeillä huomioilla ja suomalaisilla kohtaloilla mennään ja sama särö siellä edelleen ruksuttaa. Vaikka Pojat on livenä ihan hauskaa nostatusta ja biletystä, niin levyllä biisien todellinen koukukkuus on helpommin mitattavissa.

Menevällä sahalla lähtevä nimibiisi on hyvä, kohtuullisen tarttuva ja tasapainoinen suomi-ralli levyn käynnistäjäksi. Haikean onnellinen Rauman Kimmon juhannus on hiukan rauhallisempana biisinä hyvä jatkaja, mutta vaikka koukkua onkin kelvollisesti, ei yhtyeen arkinen rakkaustarina innosta. Samaa kaurapuuroa kun on tahkottu sen verran mielenkiintoisemmillakin voisilmillä. Aihepiiristä löytyy pidemmälle mentäessä niin Dannyä kuin Boris Karloffiakin, stand up –komiikka saa aika perinteistä heikosti menee -vastinetta Sit-down tragiikalla ja Yö-yhtye kuvaa tottakai pori-rockin legendaa Yötä ja sen ikonia Olli Lindholmia. Kaikki muu voi vaihtua paitsi Olli.

On sittenkin Lottovoitto syntyä Suomeen, ikuista nuoruutta ironisoidaan Nuorella pölvästillä ja Mikko lähtee Kaliforniaan todistaa mukavan tarttuvasti mihin asti sitä voikaan olla valmis lähtemään naisen takia. Ja lopuksi klassinen punkrokkari Sheena saa Pojilta oman käsittelyn Saatanan Sheenalla. Vaikka Pojat pistelevät edelleen yhtä menevästi kuin viimeiset kakskytä vuotta, niin ne todelliset klassikko-veivaukset ovat tältä lätyltä kyllä jääneet. Harmi. Perusrenkutukseksi jää.