Torture Killer: Sewers

Dynamic Arts

Chris Barnesin ajat ovat ohi, visiitti Torture Killerin riveissä jäi yhden levyn mittaiseksi. Kukaan ei varmastikaan kiistä sitä, etteikö Barnesin läsnäolo olisi ollut suomalaiselle skenelle todellinen saavutus, mutta ilmeisesti käytännön järjestelyt menivät yksinkertaisesti liian hankaliksi. Keikoilla Juri Sallinen hoiteli vokalisoinnit, kun taas äänitetyllä materiaalilla tonttia hoiti Chris Barnes. Ulkopuolisen silmin tällainen skenaario vaikuttaa todella vaikealta toteuttaa, eikä bändi jaksanutkaan kuviota kovin pitkään. Vokalistin vaihtaminen pysyvästi Salliseen johti myös Torture Killerin Metal Bladelta tipahtamiseen, mikä tuskin yllätti ketään. Olen joka tapauksessa vakuuttunut siitä, että tämä oli bändin jatkon kannalta oikea ratkaisu.

En ollut kuullut Torture Killeriä muutamia biisejä enempää ennen tätä. Livenä en ole päässyt ikinä todistamaan showta, enkä muutenkaan ole liiemmälti sisällä skenessä, joten Sewers sai tähän sessioon periaatteessa tuoreet lähtökohdat. Ehkä tämä onkin hyvä asia, sillä minun korviini Sewers on teos, josta esikuvat Six Feet Under ja Cannibal Corpse saisivat nykytilassaan ottaa oppia. Kun varsinkin viimeksi mainittu on viimeisinä vuosina keskittynyt lähinnä itsensä toistamiseen, kuulostaa astetta primitiivisempi Torture Killer todella piristävältä. Vanhan liiton miestä ilahduttaa ettei liiallista teknisyyttä ole mukana, vaan Torture Killer keskittyy enimmälti suoraviivaiseen turpaan vetämiseen biisien ehdoilla. Älkää silti käsittäkö väärin, Torture Killer on myös hyvää ja tarkkaa soittoa, siitä ei vain ole tehty itsetarkoituksellista. Toisaalta, ei Six Feet Underiakaan mainita Wikipediassa sanan ”virtuositeetti” yhteydessä, mutta Barnesin nykytouhu vain on ehkä vielä väsyneempää kuin Corpsen.

Suuren maailman bändit eivät tietenkään tässä nyt ole huomion keskipisteenä, vaan Torture Killer. Vaikutteet ja yhtyeen historia kuitenkin painavat vaa´ankieltä sen verran, ettei edellä mainittuja pioneereja voi jättää Sewersin kohdalla mainitsematta. Brutaalia deathia tässä väännetään. Kun kappaleiden nimiä ovat Rats Can Sense The Murder tai vaikkapa The Art Of Impalement, on selvää ettei Torture Killeriä kuulla Kontulan Makuunissa karkkilaatikoita kaivellessa. Lievästi kevyt soundi rummuissa on ehkä levyn ainoa kysymysmerkki, ainakin minusta. Mielelläni olisin suonut iskujen olevan hieman enemmän pinnassa, mutta toisaalta tällainen ratkaisu jättää vokaaleille enemmän tilaa. Kyse lienee makuasiasta, eikä Sewersia ainakaan tämän takia kannata jättää ostamatta. Mikäli haisevat ruumiit kiinnostavat (kuten jokaista tervehenkistä nuorta miestä kuuluukin), on Torture Killer tehnyt kelpo lätyn naapureitasi piinaamaan. Jos ovikello soi, huuda ettei kidutus kestä pitkään, Sewers on kestoltaan vain 29 minuuttia lyhyt. Kun soseutus on tarpeeksi tehokasta, aika muuttuu toisarvoiseksi.