Soulfallen: Grave New World

Off Records

Jyväskyläläisen Soulfallenin kakkospitkäsoitto Grave New World ei herättänyt postiluukusta kolahtaessaan minkäänlaista mielenkiintoa. Entuudestaan minulle täysin tuntematon bändi, joten nyt silmät punaisina ja suippokorvat höröllä tutkailemaan mitä postisetä kotiini kantoi!

Melodista darkmetallia, siten määritellään useimmissa tapauksissa Soulfallenin kaltainen musiikki. En aina oikein ymmärrä sanan ”melodinen” käyttöä näissä yhteyksissä, sillä useimmiten määritelmän saaneilla bändeillä ei ole melodian eli sävelkulun kanssa mitään tekemistä. Myös Soulfallen edustaa vokaalien puolesta lähinnä mörinää ja korinaa, mikä toki sopii genreen. Melodia löytyy sieltä taustalta jos on löytyäkseen, ja metallimaailmaan kyseinen sana taisikin tulla helpottamaan genrerajojen yli marssineiden death- ja blackmetal-bändien erottamista toisistaan. Kauniit soundit ja maalailevat osuudet eivät kuitenkaan ole mitään melodiaa sinänsä, vain soundeja ja maalailua. Kaikkein pahimpaan ansaan ihmisiä johdetaan puhumalla melodeathista, otetaan nyt vaikka esimerkiksi Göteborg-skene. Etsikää minulle Hypocrisyn tai Dark Tranquillityn levy jolla oikeasti surffataan melodioilla!

Asiaan kuulumaton saivartelu sikseen, melodiaksi voidaan näissä karkeloissa lukea vaikka kitaralla ja syntikalla tehdyt taustat ja riffit, jotka vievät biisiä eteenpäin. Kaikki mikä ei ole monotoniaa voi olla melodia, jos aletaan ensimmäisen vuosikurssin filosofeiksi, tai tulkitaan Wikipediaa kuin piru raamattua. Soulfallen joka tapauksessa lankeaa tähän melodiseksi mainittuun kategoriaan helposti, biisit sisältävät runsaasti syvyyttä varsinkin sovitusten suhteen. Kappaleet ovat tavallaan progressiivishenkisiä, mutta vain pinnalta. Muuten kuin soundien ja massiivisten, jopa sinfonisten taustojen osalta Grave New World on melko suoraviivaista musiikkia. Soundeissa ei ole valittamista, päinvastoin, ne toimivat upeasti. Kun mukaan on saatu todellinen ”wall of sound”, ei muita vaihtoehtoja edes ole. En tiedä kuinka paljon levyn soinnista on synteettistä ja kuinka paljon akustisin soittimin toteutettua, mutta ainakaan koskettimet eivät hyökkää esiin, kuten usein tällaisessa musiikissa saattaa käydä. Grave New Worldilla vallitsee tasapaino ja harmonia, mikä tekee levyn kuuntelemisesta helppoa ja miellyttävää. Toivottavasti bändin kaverit eivät ala hioa kirveitään jos sanon, että ajoittain mieleen tulee Dimmu Borgir parhaimmillaan – eli silloin kun typerä antikristillinen uho on jätetty taka-alalle ja ollaan hoksattu keskittyä oikean tunnelman aikaan saamiseen. Hämärtyvän sinisävyinen ja kostea metsä, sammalen peittämä jättimäinen vihreä lohkare ja eksynyt ihmislapsi, siinä mielikuva silmät sulkiessa.

Ei tämä silti mitään maailman hautaamista ole, vaikka saatekirje sellaista lupaileekin. Hyvä levy joka tapauksessa, vaikka minusta hieman puuduttava yhdellä kertaa kuunneltavaksi. Tämä ei tarkoita että biiseissä olisi jotain vikaa, itse asiassa ne kuulostavat yksitellen tai kaksi putkeen fiilisteltyinä oikein hyviltä. Maukkaat kitarat ovat ehdottomasti päällimmäinen havainto, ilmeisen kosketinhegemonian lisäksi. Olisi mukava kuulla, saako Soulfallen yhtä paljon henkeä biiseihinsä ja suuruutta soundiinsa myös livenä. Harmittavasti rumpali Jimmy Salmi on juuri levyn ilmestyessä jättänyt yhtyeen, joten toivokaamme uuden kannuttajan löytyvän nopeasti.