Gojira: The Way Of All Flesh

Listenable Records

Ranskassa kotiaan pitävä deathmetal-jyrä Gojira on ehtinyt jo varsin kypsään ikään, The Way Of All Flesh on ranskalaisten kaiken kaikkiaan neljäs täyspitkä albumi. Silti on häpeillen tunnustettava, etten ole mitenkään erityisen tarkasti seurannut yhtyeen vaiheita, enkä omista aiempia levyjä lainkaan. Tähän tulee nyt kuitenkin muutos.

The Way Of All Flesh on sekä teknisesti että taiteellisesti äärettömän kiehtova paketti. Gojiran ulosantia on vaikea verrata oikein mihinkään, mutta median huulilta on luettu yhtäläisyyksiä löydetyn ainakin Strapping Young Ladin ja Meshuggahin musiikkiin, vaikka mielestäni Gojira onkin soundimaailmaltaan selvästi orgaanisempi bändi. Joe Duplantierin tekstit ovat kuuluisia ympäristötietoisuudestaan, ja tietyllä tavalla nämä kaksi tekijää, orgaanisuus ja tekstien maailma, sopivatkin yhteen mainiosti. Biisit eivät julista, vaan keskittyvät pikemminkin uhkakuvien maalailuun. Musiikki tehostaa sanomaa, aavemaiset instrumentaaliosiot ja junnaavat rytmit lyövät yhteen raivoisan vokalisoinnin, koukkuja vilisevien kertosäkeiden ja mestarillisen, jopa virtuoosimaisen soiton kanssa. Väliin Gojiran musiikkiin tulee uppouduttua peräti vaarallisen syvälle, tämä on merkki harvinaislaatuisesta vangitsevuudesta. Ensi kuuntelusta lähtien on kristallinkirkasta, että nyt säihkyy soittimessa todellinen helmi. Ensimmäinen biisi on yleensä kaikilla levyillä harkittu veto, mutta The Way Of All Flesh on laadullisessa mielessä tasaisempi. Oroborus on erikoinen kappale, jossain määrin jopa Toolin mieleen tuova poljento muuttuu vaivihkaa omintakeisemmaksi, eikä selvää vertailukohtaa äkkiä enää löydykään. Sama tahti jatkuu koko sen tunnin ja vartin, jonka The Way Of All Flesh kestää. Tunnusomaista tuntuu olevan teknisyyteen voimakkaasti painottuva ilmaisu, joka kuitenkin nivoutuu vahvaan biisimateriaaliin ilman pelkoa turhasta soitinmasturbaatiosta, johon moni Gojiran aikalainen valitettavasti sortuu.

Täällä Desibelinkin sivuilla on tullut meikäläisen toimesta kirottua metallibuumin ylikiehumista, toinen toistaan keskinkertaisempia bändejä esittämässä tylsää musiikkia, joka kaikki annetaan anteeksi, jos mustaksi värjätty hiekanharmaa kuontalo ja matalalle viritetyt kitarat löytyvät repertuaarista. Gojira ei sovi tähän oksetukseen kuitenkaan millään tavalla, sillä harvoin on tullut vastaan bändiä, joka innostaisi näin paljon kokonaisuuden kannalta. Musiikissa on kyse elämäntavasta, joka toimii parhaimmillaan silloin, kun artistista tai bändistä jää oikeanlainen fiilis. Aina näitä asioita ei voi (eikä tarvitsekaan) selittää järjellisesti, pelkkä varmuus siitä, että joku tuntuu hyvältä riittää. Gojira antaa minulle tällaista tyydytystä myös olemalla yksi aikamme taitavimmista ja samalla tyylikkäimmistä deathmetal-bändeistä. Suolenpätkätkin ovat kivoja, mutta ei niistä vaahtoamista jaksa loputtomiin, ainakaan jos vakavastikin otettava vaihtoehto on näin selvästi tyrkyllä. The Way Of All Flesh on alusta loppuun timanttinen levy, ja sellaisena genreensä enemmän kuin tervetullut.