Adastra: Death Or Domination

Violent Journey

Helsinkiläinen Adastra jatkaa kakkoslevyllään kahdeksankymmentäluvun hard rockista vaikutteita saanutta linjaansa. Perinteistä heviä ilman suurempia yllätyksiä, siinä Death Or Domination lyhykäisesti – hyvässä ja pahassa.

Ensi alkuun levyn jujua ei tahdo löytyä millään, mutta kärsivällinen kuunteluhieronta saapuu pikkuhiljaa apuun. Death Or Domination sisältää nimittäin muutamia hienoja ja eeppisiä biisejä, kuten Helsinki 1939, jonka aihe käy tietysti selväksi jo kappaleen nimestä. Varsinkin Maiden/Priest -henkiset tuplakitaraheruttelut saavat tyytyväisen hymyn karehtimaan rokkipoliisin suupielissä. Laulut sen sijaan eivät saa samaa kohtelua ihan ilman varauksia, valitettavasti Ville Siikamäen vokalisointi on – vaikkakin asenteeltaan erinomaista – ajoittain hieman epävireistä. Tietyin osin mieleen tulee nuori Vince Neil pahimmillaan – samankaltaisia rosoisia maneereja löytyy viljalti, vaikka musiikki ja ääni itsessään tietysti ovat tyystin erilaisia. Tuotanto Death Or Dominationilla on muuten kyllä tasapainoista, eikä moitteen sijaa juuri löydy. Kitarasoundit ovat mureudessaan jopa lähellä täydellistä, musiikin luonne ja tyyli huomioon ottaen.

Per aspera ad astra – vaikeuksien kautta tähtiin. Death Or Domination tuskin vie vielä tähtiin asti, vaikka suunta on periaatteessa ihan hyvä. Yleiseen terävöittämiseen tarvitaan kuitenkin vielä huomiota, ehkä yhtyeen kannattaisikin miettiä seuraavan levyn saattamista pakettiin hieman tiiviimpänä kokonaisuutena. Death Or Domination on pitkä levy, biisien mitta venyy kolmesta ja puolesta lähes yhteentoista minuuttiin. Tällaisen hajonnan klaaraaminen ilman kuuntelijan puuduttamista on vaikea tehtävä jopa Iron Maidenille, eikä ole syytä olettaa Adastran suoriutuvan yhtään sen paremmin. Osassa biiseistä kuullaan mahtavan hienoja kohtia, mutta kokonaisuus ei aivan kaikkien osalta kanna loppuun asti. Voi myös olla että ne muutamat massiiviset ja hienot kappaleet erottuvat siksi niin hyvin edukseen, että ne yksinkertaisesti erottuvat. Levyllä on aivan liikaa täytemateriaalia ja tasapaksua huttua, että voitaisiin puhua mistään pakko-ostoksesta.