Grace Jones: Hurricane

Wall Of Sound

Grace Jones oli 70-luvun lopulla kulttisuosiota nauttinut disco-tähti, joka teki 80-luvun alussa kaksi liki täydellistä albumia siirtymällä yhteistyössä mm. Sly & Robbien kanssa tehdyillä levyillä kohti mukavan kulmikasta ja uudesta aallosta vaikutteita saanutta popimpaa, joskin hieman kokeilevaa ilmaisua. Viime vuoden loppupuolella ilmestynyt Hurricane on Jonesin pitkän ja hieman epätasaisen uran kymmenes albumi, ensimmäinen 19 vuoteen. Ja silti useimmat muistavat hänet vain Bond-pahiksena, täysin turhaan.

19 vuotta on pitkä aika, mutta Hurricanea kuunnellessa tulee ilmeiseksi, että rauhallinen julkaisutahti on kannattanut. Ainakin kuulijan odotus palkitaan, sillä Jones ei näytä menettäneen yhtään siitä viettelevän viileästä itsestään, joka androgyynisellä olemuksellaan hämmensi ihmisiä jo reilu pari vuosikymmentä sitten.

Hurricane on ennen kaikkea vahva yhdeksän biisin kokonaisuus, ja tähän on eittämättä vaikuttanut se, että Jones on itse ollut tekemässä jokaista albumin biisiä. Samasta syystä Hurricane ei yllä täysin samoihin kieroutuneen nerokkuuden sfääreihin kuin esimerkiksi vuoden 1981 Nightclubbing, jonka cover-valinnat olivat todellista herkkua. Mutta pelkillä originaaleillakin onnistutaan luomaan samalla sekä tuoretta että 90-luvun Bristolilta tuoksahtavaa mutta ennen kaikkea ajattoman tuntuista soundia, joka hämyilee ja viekottelee, puristaa rinnasta ja vapauttaa. Harvoin tanssi- tai klubimusiikki tuntuu näin hyvältä.

Yhteistyökumppaneistaan Jones ei ole luopunut, ja mukana onkin tekijöitä aina tutuista Sly & Robbiesta Tony Alleniin, Brian Enoon ja Trickyyn, jotka kaikki onnistuvat tuomaan palettiin omia mausteitaan kokonaisuuden siitä kärsimättä. Mutta vaikka tekijäkaarti on nimekästä ja ennen kaikkea kokenutta, on kokonaisuuden vahvin anti silti Grace Jones ja hänen äänensä. Levyn aloittavan This Isin kulmikkaan rytmittelyn päällä kulkevasta puhelaulusta vahvasti orkestroidun Devil In My Lifen lopun riipaisevan tunteikkaaseen venyttelyyn asti on selvää, kuka levyllä määrää. This is my voice, my weapon of choice ovat Jonesin ensimmäiset sanat levyllä ja levy onkin siitä hetkestä eteenpäin tämän lausuman vahvaa taidonnäytettä tältä reilulta kuusikymppiseltä kuningattarelta.

Joten kun ensi kerralla päätätte hankkia jonkun jo parhaat päivänsä nähneen ja väsyneen, omasta tuotannostaan heikkoja pastisseja tekevän ja entisaikojen maineellansa ratsastavan artistin levyn, suosittelen miettimään kahdesti. Grace Jonesin uutukainen ei vain kanna hänen mennyttä uraansa, vaan nostaa sen jälleen uusiin sfääreihin.

Ladies and gentlemen, Grace Jones is in the house.