RA: Punainen virta

Emi

Tätä arvostelua oli todella vaikea tehdä. Hämmennys on päällimmäinen tunne, joka valtaa mielen kuunnellessa RA:ta. Moniulotteinen ilmiö, joka kaipaa hieman syvempää analyysiä. Ensinnäkin on upeaa, kuinka lahjakkaat soittajat voivat Suomessa perustaa bändejä jo nuorella iällä. Olisin itse voinut noutaa kuun Kiinasta, jos ala-asteella olisi avautunut mahdollisuus tehdä samaa juttua kuin mihin RA:n pojat ovat nyt päässeet mukaan. Sopimus 11-vuotiaana EMI:n kanssa, komeat nettisivut (okei, 80-luvulla ei ollut teknisiä edellytyksiäkään), soittimet viimeisen päälle ja iso koneisto hoitamassa markkinointia. En kuitenkaan ole enää nuori, ja aikuisten maailman kyyninen elämänkatsomus pakottaakin minut nyt hieman kiemurtelemaan. Sturm und Drang on jo nähty ja kuultu, ja väkisinkin mieleen lipuu yksinkertainen ajatus EMI:n vastaiskusta Warnerin suuntaan, jonka HMC-merkin alle Sturm und Drang kuuluu. Minkälaiset moraaliset tai taiteelliset perusteet tällaiselle sitten löydetään? Uskoakseni samat kuin mille tahansa suuren yhtiön investoinnille.

Vuodatukseni ei tietenkään liity itse musiikkiin mitenkään. Alkuvuodesta 2009 (EMI:n sivut antavat asiasta hieman ristiriitaista tietoa) julkaistava debyyttilevy Punainen virta on varmasti erinomainen tekele sille kohderyhmälle jolle se on suunnattu. Tuotanto on laadukasta ja biisit mitä ilmeisimmin itse tehtyjä, mistä iso hatunnosto viikareille. Seasta löytyy kelpo ralleja kuten Mä tiedän, jotka ovat kohtuullisen tarttuvia ja kelpaavat vuorenvarmasti radion tehosoittoon. RA:n jäsenet ovat kotoisin Helsingistä, ja bändinä liikkeellä samoista asetelmista kuin Tiktak aikoinaan – Pohjois-Helsingin bändikoulusta. Katu-uskottavuudessa Tiktakiin on vielä kuitenkin kosolti matkaa, eikä biisimateriaali missään nimessä ole samalla tasolla. Egyptiaiheiset tekstit ovat hauskoja, ajoittain jopa hieman koomisia. Kun faarao kertoo kuinka häneltä ”paloivat käärinliinat lopullisesti”, on vain ihailtava nuorten miesten huumorintajua. Kannattaa silti muistaa, etteivät Powerslavenkaan lyriikat mitään Runebergiä ole, ainakaan suomen kielelle käännettyinä. RA:n kavereilla vaikuttaisi myös olevan soittotaito kohtalaisen hyvin hallussa, tämä on seikka mikä suorastaan hämmästyttää kun ottaa huomioon bändin ikärakenteen. Tässä se perimmäinen ajatus sitten lepääkin: pitääkö RA:ta ajatella lapsiryhmäksi kovana bändinä vai oikeasti uskottavana tulokkaana? Jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu toistaiseksi vielä etäiseltä.

Aika näyttää mihin RA:n tie vie. Punaisen virran myötä lähtökohdat ovat lupaavat menestykselle, vaikka takana ei ole kuin vasta noin kymmenen keikkaa. Arvostelijaa kuitenkin kaihertaa taustalla eittämättä lymyävä taustajoukkojen bisnesajattelu – taotaan nyt rahaa kun siihen tarjoutuu tilaisuus. RA:lla on vaarana leimautuminen hevin kansantajuistamisen aallonharjaksi, kun suurin hevibuumi maassamme pikkuhiljaa taittuu. Nuorten miesten into on joka tapauksessa ihailtavaa, eikä tervehenkinen nuorisotoiminta ole koskaan keneltäkään pois.